YHTEISET YLEISÖT -seminaari 24.–25.4.2023
Ohjelma saattaa päivittyä kevään aikana
#yhteisetyleisöt
Yhteiset yleisöt -seminaari on suunnattu kaikille kulttuuri- ja taidealojen yleisötyön ammattilaisille. Kaksipäiväinen seminaari järjestetään Turussa maanantaina ja tiistaina 24.-25.4.2023.
Seminaariin on mahdollista osallistua joko molempina tai vain toisena päivänä. Seminaarin hinta on 60 € (yksi päivä) tai 110 € (kaksi päivää). Maanantain kahvitus ja tiistain lounas sisältyvät hintaan.
Seminaarin juontaa Turun filharmonisen orkesterin tapahtumapäällikkö Pekka Haapanen.
Seminaarin tavoitteena on tarjota näkökulmia kulttuuri- ja taidealan yleisötyöhön sekä innostaa, kannustaa ja yhdistää eri taidekentillä yleisötyötä tekeviä. Päivien aikana kuullaan yleisötyön ajankohtaisista hankkeista sekä pohditaan yleisötyöntekijöiden ammatti-identiteettiä. Kaksipäiväisen seminaarin ohjelmassa on varattu aikaa myös osallistujien keskinäisille kohtaamisille ja keskusteluille.
Seminaarin järjestäjinä toimivat turkulaiset kaupungin ja vapaan kentän kulttuurialan toimijat. Yhteistyössä ovat mukana Aboa Vetus Ars Nova, Forum Marinum, Sibelius-museo, Tehdas Teatteri, Turun filharmoninen orkesteri, Turun Kaupunginteatteri, Turun museokeskus, Turun taidemuseo ja Åbo Svenska Teater.
SEMINAARIN OHJELMA
MAANANTAI 24.4. klo 12–17
Åbo Svenska Teater, Aurakatu 10
12.00 Seminaarin avaussanat
Virittäytyminen päivään ja ajankohtaista juuri nyt
Titanicin suomalaiset – kuunnelmia siirtolaisten matkalta
Uusia näkökulmia yhteistyön kautta
Kulttuurista työtä -projekti, Kulttuurin kärkihanke
Taiteen talo: taiteille yhteinen koti ja yhteisön voima
13.30 Kahvitauko
Tarjolla kahvia ja teetä sekä suklaakakkua. Kahvitarjoilu sisältyy seminaarin hintaan ja se tarjoillaan teatterin yhteydessä toimivassa Café Tiljanissa.
14.00 Uusia tapoja olla museo
Panelistit:
Keskustelua
Taukoliikuntaa keholle ja mielelle, Sanna Meska
16.00 Yleisötyön merkitys osana Turun kaupunginteatteria
SEMINAARIN ILTAKLUBI klo 19–22
Seminaarin iltaklubilla nautitaan laadukkaasta ohjelmasta ja tutustutaan muihin yleisötyöntekijöihin. Illan aikana jaetaan ensimmäistä kertaa Vuoden yleisötyöteko -tunnustuspalkinto kulttuurin ja esittävän taiteen alaan liittyvälle projektille, hankkeelle tai teolle, joka on ollut ajankohtainen vuoden 2022 aikana. Palkinnon jakaa Horisontti-työryhmä.
TIISTAI 25.4. klo 9–15
9.00–10.30 Miten tähän on tultu? Katsaus taidelaitosten yleisötyön historiaan ja tulevaisuuteen
Puheenvuorot:
Taide tahtoo yleisön
Silta tekijän ja kokijan välillä – Teatterikuraattorista yleisötyövastaavaksi
Keskustelua
10.45–11.30 Miten koulutus ottaa huomioon yleisötyön?
Panelistit:
Keskustelua
11.45 Lounastauko
Tarjolla salaattipöytä, paahdettuja kasviksia ja valkosipulitofua timjamikastikkeella. Lounas sisältyy seminaarin hintaan ja se tarjoillaan teatterin yhteydessä toimivassa Café Tiljanissa.
13.00 Mitä kuuluu yleisötyöntekijä?
Paneelin moderaattori: Tuuli Uusikukka, museolehtori, Museo Leikki, puheenjohtaja, Museopedagoginen yhdistys Pedaali
Panelistit:
Seminaarin päätössanat
15.00 seminaari päättyy
Ilmoittaudu mukaan tästä: