Eeva elää elämää, josta muiden mielestä puuttuu jotakin. Toisten unelmat eivät kuitenkaan ole Eevan, ja hänen tarinansa laajenee yhteiskunnan oletusten vastaisesti koko universumin kokoiseksi elämän mysteeriksi ja juhlaksi. Yksi tarinan päähenkilöistä on tiheäpulssinen Itämeri ja sen elämää kuhiseva pohjamuta, jota Eeva työkseen tutkii.
“Hei, olen Eeva. Ding dong, ding dong. Olen biologisen kellotornin opas. Levitän jalkani kuin viisarit tämän kuolevan kaupungin ylle.”
Sukupuuttoparatiisi on hengästyttävä syvänmerensukellus ja shamaanimatka lapsettomuuden arkeen ja myyttiin.
TEHDAS Teatterissa ensi-iltansa saava aikuisten nukketeatteriesitys vyöryttää esiin teräviä näkökulmia ajankohtaiseen vapaaehtoisen lapsettomuuden teemaan ja kasvattaa niistä visuaalisen, runollisen ja groteskin maailman. Kaikki näyttää erilaiselta, jos ei ajattele lisääntymisen olevan ihmisen perustehtävä.
Koronarajoitusten johdosta esitys toteutetaan livestriiminä, joka on katsottavissa ensi-illasta aina 21.2. saakka.
Sukupuuttoparatiisi on uuden Mekaaninen joutsen -ensemblen ensimmäinen tuotanto ja kantaesitys. Mekaaninen joutsen on nukketeatteriohjaaja Alma Rajalan esityskohtaisesti kokoama elävä ensemble, jonka alkusysäyksenä on ollut halu kehittää uudenlaista teatterikieltä. Sukupuuttoparatiisissa kohtaavatkin teatteritaiteen kokeilevat, kiinnostavat tekijät. Lavalla nähdään eturivin nukketeatteritaiteilijat Merja Pöyhönen ja Riina Tikkanen sekä monipuolinen näyttelijä Petriikka Pohjanheimo. Esityksen lavastaa ja nuket rakentaa Heini Maaranen, jonka vahvaa, rujon kauniiksi luonnehdittua kädenjälkeä on ihasteltu lukuisissa kiitetyissä produktioissa. Käsikirjoittaja Reetta Niemelä on mm. surrealistisista lastenrunoistaan tunnettu sanankäyttäjä, joka jaksaa ihailla maapallon väsymättömiä sankareita, hyönteisiä, pölyttäjiä, mikrobeja ja muita kanssakulkijoita.
Sukupuuttoparatiisi-esitykseen liittyy viisiosainen podcast-sarja, joka julkaistiin keväällä 2020. Sarjassa toimittaja Pauliina Grym pureutuu lisääntymättömyyden teemoihin eri näkökulmista ja eri vieraiden kanssa.
Podcastiin voit tutustua täällä: https://www.sukupuuttoparatiisi.com/podcast
Sukupuuttoparatiisia on tukenut Koneen säätiö ja se toteutetaan Nukketeatteriverkosto Aura of Puppetsin laajan sateenvarjon alla.