”I understood that we’re working towards freedom”
Riittääkö? Is it enough? Sehän selviää, kun performanssitaiteilija ja tutkija Olga Spyropouloun ja äänitaiteilija ja säveltäjä Antti Tolvin yhteinen teos kohtaa yleisönsä.
Teoksenne kysyy, mikä on vähimmäisvaatimus sille, että esitystä voidaan kutsua esitykseksi. Mikä toi teidät kysymyksen äärelle? Onko se kysymys, jota olette tahoillanne pohtineet ja nyt yhdessä sen käsittelyyn tarttuneet?
Antti: Melko nopeasti, kun tapasimme toisemme, aloimme kaavailemaan jonkinlaista totaalisen minimaalista balettia yhdessä (balettia ei ole vielä toteutettu). Huomasimme heti, että ajatuksenjuoksumme lähtivät helposti ja luonnollisesti laukkaamaan samaan suuntaan.
Usein vitsailemme että Antille riittää mikä vain, Olgalle ei mikään.
Omassa praktiikassani vähyys / hiljaisuus on ollut keskeisenä tekijänä jo jonkin aikaa. Teokseni muotoutuu lähes aina niin, että lisään ja lisään ja lisään materiaalia, kunnes lopulta otan melkein kaiken pois. Pidän siitä, jos teokseen on jätetty tilaa, jonka kokija täyttää omilla, no, miten me nyt kukin hahmotamme mitäkin.
Olga: I believe this question is in the heart of every ”doing”. Humans have different names for different ”doings”, e.g. I love, I write, I am, I create, and every time we do something, we measure it against our experience of past doings before naming it. For instance: ”I think therefore I am”. In this, there’s a decision that thinking is enough for this being and it also means that it will become enough for other beings that follow.
As an artist, by making performances, one always answers the same question and redefines what a performance is. And then you meet other works and other artists and in that moment something wonderful happens, especially when the way you do is so different than the way they do: the space opens to negotiate the definition again. What is enough to be called a performance?
As Antti mentioned above, in performance anything is enough for Antti and nothing for Olga and somehow being together is enough, like the river and the fish. Then life just happens.
Onko prosessi tähän mennessä kumonnut joitain oletuksianne siitä, mikä riittää?
Olga: Very close to the beginning of the process, Antti kept asking what are we really asking people when we ask if something is enough? Are we asking them what is the minimal experience they would consider a performance? Are we asking them what it is that would make them leave the theatre happy? Are we asking them what would make them say that they can’t take any more?
From that line of questioning, I realized something that I had missed when thinking about ”enough”. ”Enough” can only be understood after one has touched on ”more than enough”. And that is a risky territory.
Miten teoksen keskeinen kysymys peilautuu aiempiin taiteellisiin töihinne? Oletteko aiemmissa teoksissanne jollain tavoin käsitelleet samaa tematiikkaa? Onko kysymys avannut jotain uutta kulmaa aiempiin taiteellisiin töihinne?
Olga: My main artistic media are poetry and participatory performance. One might say that they’re both very ”bare” forms, in the sense that both strive for one simple thing: to offer the recipient (reader or participant) the possibility of a condition of self that is very precious through very little. In this work, I realised how to name this condition of self, that before had remained unnamed for me. Working with Antti, I understood that we’re working towards freedom.
Antti: Oi, vapaus! Lempiaiheeni. Ja hieman kinkkinen sellainen. Paradoksi sanoisin. Mutta ajattelen että vapaus tosiaan on kaiketi se, mitä me kaikki lopulta tavoittelemme. Mutta ehkä kysymys lopulta onkin se, mitä tai mikä on se mistä haluamme vapautua? Tai ehkä, kuka tai mitä on se joka haluaa vapautua?
Mutta kyllä, on ollut super kiva ja antoisa pyöritellä näitä peruskysymyksiä Olgan kanssa. Taustamme ovat sopivasti samaan aikaan hieman erilaiset, mutta samaan aikaan myös hieman samanlaiset.
Aina välillä, kun esitän jotain tarpeeksi minimaalista tai kokeellista, alan miettimään esitystilanteessa, että onkohan tämä nyt ihan liikaa (tai liian vähän) yleisölle. Pitäisikö minun jotenkin keventää menoa tai jotain? Riittää / Enough -teoksessa tätä ongelmaa ei oikeastaan tule, koska yleisö voi vain yksinkertaisesti päättää, että nyt riittää, ja homma on sillä selvä.
Olga, olet kiinnostunut siitä, miten suhtaudumme toisiimme, ja tutkit kohtaamiseen, toimijuuteen ja suostumukseen liittyviä kysymyksiä. Tämä teos tarjonnee kiehtovia uusia mahdollisuuksia näiden kysymysten tutkimiseen?
Yes, it does. My thinking is very relational. I always think with others, with a lot of them. I believe that in performance, the process is incomplete without an audience. And for me, that’s the most crucial moment – the encounter with another. It’s always surprising and it’s always exciting because each of us brings a whole world with them. Worlds that collide and explode and make new universes.
Antti, pyrit esiintyessäsi liikkumaan esittämisen ja ”vain” läsnä olemisen rajalla. Millaisia uusia mahdollisuuksia tuohon rajankäyntiin tämä teos tarjoaa?
Joo, tämän kauniin ajatuksen tekemisestäni havainnoi ja kirjoitti Pauliina Haasjoki kun haimme residenssiä uuteen yhteistyöhömme (jonka myös saimme!!). Pidän ajatuksesta ja siitä, miten Pauliina sen muotoili. Minusta on hyvin mielenkiintoista tutkia mahdollisuutta olla kaiken aikaa teoksessa läsnä, mutta vain ja ainoastaan olemaan läsnä, tekemättä juuri mitään. Mutta huomaamme heti miten jo pelkkä oleminen on jonkin tekemistä / esittämistä. Tässä tipahdetaankin hyvin nopeasti kysymyksen äärelle, mikä riittää. Näen tässä mahdollisuuden tutkia ja mahdollisesti tuoda ja luoda ihmisille uusia tapoja olemiselle. Esitystilanteessa olemiselle (niin katsojalle kuin esiintyjälle), mutta myös ihan vain olemiselle missä vain. Olen tehnyt useita valo- / ääni-installaatiota joissa olen huomannut, että itse teos lopulta onkin ihmisen johdattelua jonkinlaiseen uuteen olemisen ja kokemisen tilaan, ei niinkään se miltä teos näyttää, kuulostaa tai tuntuu.
Mitä Tehtaan sali tilallisesti tarjoaa teoksellenne?
Antti: Teatraalisen tilan.
Olga: The opportunity to meet the audience in a state of suspension of disbelief.
”Sinä päätät, voiko esitys jatkua ikuisesti.” Huono esitys voi tuntua ikuisuudelta, hieno esitys voi jatkua kokijassaan jos ei ikuisesti niin ainakin kauan esitystilanteen päätyttyä. Vaan miten olette tämän teoksen tapauksessa varautuneet, jos yleisölle ei ”mikään” riitäkään vaan esitys vain jatkuu, jatkuu ja jatkuu?
Antti: Hyvin sanottu! Kysymykseen miten olemme varautuneet? Kyllä, olemme varautuneet.
Olga: Come and find out!
Nimi: Olga Spyropoulou
Syntymävuosi: 1985
Koulutus: Olga holds an MA in Theatre Studies and has studied the MA in Live Art and Performance Studies program at UniArts Helsinki.
Tärkeimmät teokset: Riittää / Enough, in collaboration with Antti Tolvi (Tehdas Teatteri 2025). La Doriclea, with Ensemble Nylandia (Tanssin Talo 2024, dir: Olga Spyropoulou). Breath Play, in collaboration with Julius Elo (Mad House Helsinki 2023). One-sentence love stories (Design Museo, Catalysti ry X City of Helsinki 2022). Paavo Nurmi Stadium Drill, in collaboration with Katriina Kettunen (New Performance Turku Festival 2021). To organize our disappointments, in collaboration with Katriina Kettunen (at Turku Kunsthalle in collaboration with the New Performance Turku Festival, at Mad House Helsinki and at Cultural Center Stoa Helsinki, 2020).
Merkittävimmät teatterikokemukset: One of my most significant theatre experiences was Testament by the Berlin-based feminist performance collective She She Pop. Testament is based on Shakespeare’s King Lear and discusses the father-daughter relationship. In Testament She She Pop ask their fathers to join them on stage. The theatre becomes a space of public negotiations between daughters and their fathers and a place where the audience witnesses the fragility that hides well behind a father’s ”tough” love.
***
Nimi: Antti Tolvi
Syntymävuosi: 1977
Koulutus: Luonto- ja ympäristöala, yrtit ja keruutuotteet, perustutkinto
Tärkeimmät teokset: TOP 10: Riittää / Enough w/Olga Spyropoulou (Tehdas Teatteri 2025). For piano and pause (sävellys / esitys jonka kesto on 17,4 päivää, 2025). For five composers (sävellys /e sitys 5 säveltäjälle, 2023). BLUE (ääni-/valoinstallaatio, 2023). For 50hz (tuulisävellys/-installaatio, 2021). Kahdenkeskiset teokset 2020 alkaen. Harmonia (väinönputkista tehty kirkkourkuinstallaatio, 2017). Traktori Fantasia (sävellys / esitys 5 traktorille, 2016). Pianoketo LP (2013). Rauhan Orkesteri LP (free jazz/improbändi; Kemppainen, Jolanki, Tolvi, Tolvi, 2001).
Merkittävimmät teatterikokemukset: TOP 5: Herra huu (Porin teatteri, 1980 -uvun alku). Tiernapojat (Haavon ala-aste, 1980-luvun loppu). Yksi lensi yli käenpesän (Jossain Turussa, 1990-luvun loppu). Nykyjongleeraussoolo (En muista teoksen enkä tekijän nimeä, olisko ollut Yhdysvalloista? Turun Taideakatemia, 2000-luvun alku). Ruusuruoska (Teatteri Takomo ja Tampereen Työväen Teatteri, 2020).