”Vähänkö oli hieno hetki, kun rakkaasta teoksesta löytyi uutta”
Tainaron-esityksen konseptin on luonut nukketeatteritaiteilija Niina Lindroos. Visuaalisen suunnittelun mahdollisti romaanin juhlapainokseen lisätty kirje.
Aura of Puppets -esittelysi kertoo sinun suosivan muodonmuutoksia, irvokkuutta ja epätäydellisyydestä löytyvää kauneutta. Tainaronia kuvaillaan kauniin groteskiksi nukketeatteriteokseksi. Mikä on olennaista kauniin, groteskin ja irvokkaan törmäyttämisessä taiteessasi?
Tuo tekijäesittely on ollut yritys sanoittaa sitä, mitä olen ollut sillä hetkellä tekemässä (varmaankin Hanuman Addiction Cyclea). Olennaisinta törmäyttämisessä on tekijyys nukettavana nukenrakentajana. Vaikka juuri nukenrakennuksesta kiinnostuminen sai mut hakemaan nukketeatterikouluun back in the day, tein pitkään hommia pelkästään esiintyjänä. Krepsko Theater Groupin kanssa löysin nukenrakennuksen uudestaan ja sitten Yellow Buoyn kanssa raastaessa opin rakentamaan nuket näyttämökuviksi ja enemmän niin, että ne ovat jossain suhteessa esiintyjän kehoon. Nyt näyttäisi, että siinä samalla löytyi oma tapa tehdä nukketeatteria.
Esittely pätee kyllä edelleen, mutta en osaa sitä sen tarkemmin avata. Jossain vaiheessa ajattelin, että en osaa tehdä mitään kaunista, vaan että kaikki mitä rakennan, on vähän rujoa ja aika törkeää. Sittemmin olen päässyt hahmosuunnittelussa jonkin sellaisen äärelle, joka saa mut liikuttumaan, johon suhtaudun intohimoisesti ja johon samastun: että tuollainen kuin tuo kuppainen työn alla oleva nukke itsekin olen.
Leena Krohnin Tainaron: Postia toisesta kaupungista -romaanin kirjeiden maalauksellisuuteen sukeltava teos rakentaa näyttämökuvia Tainaronin alati muuttuvasta todellisuudesta ja asukkaista. Mitä tuo maalauksellisuus tarjosi näyttämöteoksenne valinnoille?
Krohnin kieli on tosi rikasta ja avaa tavallaan hyvinkin tarkasti Tainaronin maailmaa. Sanatonta teosta tehdessä on tuntunut tärkeältä tutkia, mitä toimintaa rakennettu kuva – eli nuket – tarjoaa teokselle. Miten kuvaa voi avata ilman, että selittää liikaa? Tunnelmat pakenevat määrittelyä ja lokerointia. Aina ei ole ollut mahdollista sanoittaa, miksi joku asia on niin kuin on.
Jokaisessa romaanin kirjeessä on oma tunnelmansa ja avainmateriaalit, joita olemme hyödyntäneet niin kuin parhaaksi koemme. Teoksen äärelle oli hyvä palata aina kun tuntui, että jumittaa. Toisaalta, aluksi oli aika suuri kynnys tuottaa mitään kuvallista, kun alkuperäisteos on itselle niin tärkeä. Tuntui pitkään, että mikään ei ole tarpeeksi hyvää. Oli otettava etäisyyttä, että sai työskentelyn käyntiin.
Romaanin kirjeiden vastaanottaja jää nimettömäksi. Mitä kirjemuoto tarjosi näyttämöteokselle? Peilautuuko se esityksen yleisösuhteeseen?
Kirjemuoto piti tipauttaa pois melkein ensimmäisenä, tai lähteä hakemaan sille vastaavuutta sanattomuudesta. Ajatuksena on, että katsoja on meillä tavallaan samassa roolissa kuin kirjoittaja Krohnin romaanissa. Vaikka se on kyllä salaisuus.
”Tainaron eli niin kuin asukkaansa, sekin oli olento, josta koko ajan oli tulossa muuta kuin mitä se oli.” Peilaako lainaus sitä, millainen harjoitusprosessi muuttuvassa näyttämömaailmassa oli?
Tuo lainaus on romaanin kirjeestä Dayma, jonka luin itse ensimmäistä kertaa vasta tammikuussa 2022. Mulla on ollut Tainaronista 1990-luvun painos, tuo kirje sekä yksi toinen on lisätty vasta 2000-luvun painokseen. Vähänkö oli hieno hetki, kun itselle rakkaasta teoksesta löytyi jotain uutta. Dayma mahdollisti teoksen visuaalisen suunnittelun, kun pitkään jumissa oltuani aloin luonnostella muuttuvaa kaupunkia, josta meidän tötsät saivat alkunsa.
Jaatte ohjausvastuun Elina Sarnon kanssa. Samoin teitte viime vuonna The Unmentionablessa. Mitä jaettu vastuu mahdollistaa? Onko jako tarkkaan hahmoteltu vai onko siinäkin tilaa muodonmuutoksille?
Yhteistyömme on tiivistä ja hakee koko ajan muotoaan. Se on mahdollistanut nämä teokset sellaisina kuin ne ovat. Elinalla on sellaista näkemystä ja sinnikkyyttä, joka multa puuttuu. Voin rakentaa jotain ja Elina näkee siinä kohtauksen suunnan, esittää oikeat kysymykset. Koska teokset ovat saaneet alkunsa ideoistani, on ollut tärkeää, että olen mukana harjoituksissa loppuvaiheessakin. Tainaronissa sain keskittyä enemmän rakentamiseen, kun Elina pähkäili dramaturgioita työryhmän kanssa.
Pukusuunnittelija Riikka Mellin ja valosuunnittelija Essi Santala ovat myös tärkeä osa yhtälöä. Riikka toi olennaista näkökulmaa, visioita ja ideoita materiaaleihin, ja Essi kerrontaan ja näyttämökuviin.
Sekä Tainaron että The Unmentionable kuuluivat TIP-festin 2022 ohjelmistoon. Muodostuiko kahden teoksen välille dialogia, kenties yllättävääkin?
Kyllä niitä varmaan vertailtiin, tultiinhan mulle asiasta sanomaankin. Tajusin kai itsekin, että alan löytää omaa tapaa tehdä nukketeatteria.
Työskentelet niin ohjaajana, esiintyjänä kuin nukenrakentajana, The Unmentionablessa kaikissa kolmessa roolissa. Mitä eri positiot antavat toisilleen?
Suoremman yhteyden eri palasten välillä. Koko ajan käynnissä olevan tutkimusmatkan. Toisaalta, äärimmäisen paineen alla työskentelyä ja omien epävarmuuksien kohtaamista. Vaatii aikamoista itserakkautta.
Ovatko viimeisimmät teoksesi innoittaneet kohti uusia näyttämöllisiä muodonmuutoksia?
Enpä tiedä. Äärellä ollaan. Toisaalta, mulla oli jo Tainaronin kanssa sellainen olo, että se tulee ulos ihan liian pian. Ehkäpä keskityn vähän aikaa ihan vaan kahvin keittoon ja asiakaspalveluun Tehdas Teatterin kahviotyöntekijä Sirkku-Margitin roolissa.
Nimi: Niina Lindroos
Syntymävuosi: 1983
Koulutus: Nukketeatteri-ilmaisun ohjaaja (Turun AMK Taideakatemia)
Tärkeimmät teokset: Tainaron (Tehdas Teatteri, Lindroos ja Aura of Puppets 2022), The Unmentionable (Tehdas Teatteri ja Lindroos 2021), Hanuman Addiction Cycle (Yellow Buoy 2019), Prinsessa Hamlet (Aura of Puppets ja Turun Kaupunginteatteri 2017)
Merkittävimmät teatterikokemukset: Fragile (Krepsko Theatre Group 2003), Gimme Shelter (Compagnie Yokaï 2020)
