”Kaikenlaista sitä osaa tehdä kun vaan muistaa uskaltaa!”
Tehtaan kevät etenee merenalaisesti ja mielikuvituksekkaasti. Sukelluslaivalla maapallon ympäri tarjoaa Merja Pöyhösen nukketeatterimielelle kiehtovia mahdollisuuksia niin kirjoittajana kuin esiintyjänä.
Työtäsi värittää kiinnostus niin nukkien ilmaisukielen syventämiseen, nukketeatteritekniikoiden kehittämiseen kuin taiteellisiin sisältöihin. Mikä sinua taiteilijana erityisesti tällä hetkellä edellä mainituissa kiehtoo?
Niiden yhdistäminen! Nukketekniikat, niiden ilmaisukielet ja taiteelliset sisällöt kulkevat esityksissä käsi kädessä, eli jo suunnittelupöydillä voi tehdä joko esityksen sisältöä tukevia tai sen lukemista hankaloittavia ratkaisuja. Olen nähnyt, että kaiken saa toimimaan, kun vaan oikein puskee, mutta silloin kun valinnat ovat oikeanlaiset suhteessa toisiinsa, on toteutusvaihe ihan tuhat kertaa helpompaa ja luontevampaa! Tietenkin aina ja ikuisesti olen kiinnostunut myös nukkien ilmaisukielen syventämisestä sinällään, eli toisin sanottuna nuketuksesta. Tällä hetkellä yritän tarkkailla ja pilkkoa hyvää nuketusta ”mystisestä taidosta” vähän pienempiin ja ymmärrettävämpiin palasiin, eli analyysiä siitä mitä sitä oikeastaan tekee, kun nukettaa hyvin ja ilmaisevasti.
Millaisia mahdollisuuksia Sukelluslaivalla maapallon ympäri tarjoaa nukketeatterillisesti kartoitettaviksi? Merenalaisuus ja syvyydessä piilevät otukset tarjonnevat antoisaa tutkittavaa?
Merenalaisuus on ihanaa, koska siellä harvempi meistä on käynyt, eli mielikuvitukselle saa tilaa. Samanlaista tilaa leikille ja kuvittelulle tarjoaa koko kirjan maailma, koska kun asiat eivät ole liian tiukasti kiinni realismissa ja meidän maailmamme toisintamisessa niin nukketeatterimieli saa överöidä rauhassa. Bonuksena sitten ne ”otukset”, nukketeatterissa ne eivät tosiaankaan ole haaste vaan ilo.
Mikä toi sinut Vernen klassikkoteoksen äärelle? Mistä kulmasta lähestyit suurta seikkailua, ikonista Nautilusta ja yhtä ikonista kapteeni Nemoa?
Mikä toi Vernen teoksen äärelle… no Timo! Haluttiin tehdä lastenesitys, kevyt kiertuesellainen, ja pompoteltiin mahdollisuuksia. Kumpikin meistä tykkää seikkailuista ja isoista tarinoista: aikuisten esitystä mietittäessä se johti meidän Angelikan pariin ja nyt kun mietittiin koko perheelle sopivaa tematiikkaa, pompautti Timo oman lapsuuden suosikkinsa Vernen pöytään. Alkuun mietittiin, josko lähdettäisiin yhdistämään useammankin kirjan tarinoita esitykseen, mutta aika pian kävi selväksi, että tässä yhdessä on ihan riittämiin.
Itse luin tarinan ensin juoniselosteina, googlettelin ikonisia kuvia, juttelin tekoälyn kanssa ideoista, ja vasta myöhemmin tahkosin kirjan kokonaan. Lukiessa ensin ärsytti, että kaikki hahmot on enemmän tai vähemmän pölyttyneitä miehiä, mutta kiinnosti merenalaiset maailmat, seikkailujaksot, loputtomat tieteelliset höpinät ja se, ettei oikein kukaan saa Nemosta tolkkua. Onko se hyvis vai pahis ja mihin se oikein tähtää?
Käsikirjoituksen työstämisvaiheessa alkoivat nykytapahtumat kolkuttelemaan tarinan ympärillä. Trump oli juuri hamuamassa Grönlantia ja meillä oli edessä tavalla tai toisella tarina maailmanherruudesta, kyllähän ne sitten vähintään ajatuksen tasolla vuotivat toisiinsa, eli ripaus politiikkaa päätyi tämän(kin) version mausteeksi.
Oliko teoksen muoto jo jossain määrin selvillä, kun kävit työstämään käsikirjoitusta? Jos oli, miten se ruokki kirjoittamista ja dramaturgisia valintoja?
Muodosta oli hyvin varhaisessa vaiheessa selvillä, että halutaan jonkinlaiset pöytänuket, että esitys on sekä lapsille että aikuisille, ja että se on lyhyt. Toki myös se, että lavalla ollaan minä ja Timo. Itselleni nämä yhteenlasketusti tarkoittivat että pitää olla hupsuutta ja huumoria.
Tekstimuotoon ja sen sisältöön on varsin paljon vaikuttanut itse nukkevalinta. Kirja olisi tarjonnut mahdollisuuden varsin syviin vesiin ja filosofisiinkin keskusteluihin, mutta varsinkaan pienet nuket eivät ole kovin lahjakkaita siinä, vaan nauttivat varsin karikatyyrisistä luonteista. Tein ensimmäisen käsikirjoitusversion ennen kun sukellettiin koko työryhmällä kuukaudeksi kokeiluresidenssiin, jossa esityksen maailma alkoi kollektiivisesti kasaantua. Sen jälkeen myös teksti löysi vielä enemmän omaa ääntänsä ja rohkenin irrota kauemmaksi kirjasta.
Mitä pienimuotoinen toteutus vanhahtavine piirrosjälkineen, erikoisine vipstaakeleineen ja steam punk -viboineen tarjoaa seikkailulle? Pienimuotoisuuden voisi kuvitella tekevän Tehtaan salin ääristä pimeitä suuren meren kolkkia.
Ehkä se pienimuotoisuus tarjosi lähinnä keskittymisrauhaa olennaiseen. Mehän ei mennä esityksessä edes Tehtaan salin ääriin saakka, vaan pysytään varsin tiukasti yhden nuketuspöydän äärellä. Toisaalta olet ihan oikeassa: kun pimeän tilan keskelle laitetaan pienempi valaistu tila, niin se pimentoon jäävä alue varmasti muistuttaa suuresta tuntemattomasta. Pienuus antaa myös mahdollisuuden vaihtaa nopeasti mittakaavaa – varsin tärkeää tarinassa, jossa hahmot ovat sukelluslaivassa, joka seilaa suuren meren keskellä. Vanhanaikainen piirrosjälki ja vipstaakit musta tarjoavat lähinnä uskottavuutta, mehän väitetään esityksessä että ollaan koettu 1800-luvulla tapahtunut tarina täynnä uskomattomia keksintöjä… Ja se steam punk… sitä ei tähän tarinaan tarvinnut varsinaisesti tuoda, se vaan on!
Videohaastattelussanne mainitsit, että parasta koko jutussa ovat hassut keksinnöt? Mikä niissä – ja mikä niistä – erityisesti viehättää?
Keksinnöt viehättää laajalla skaalalla, mutta hassut sellaiset, koska se tarkoittaa mielikuvitusta. Vakavammin ajateltuna (vai sanoitettuna?): esityksen tapahtumat sijoittuvat aikaan, jolloin ihminen oli vielä tietoisempi siitä, mitä se ei vielä tiedä. Jotta pääsee sinne, mitä ei tiedä, täytyy arvailla ja kuvitella, kokeilla ja toteuttaa ja sitten joko osua oikeaan tai väärään. Hassut keksinnöt siis saattavatkin onnistuessaan muuttua nerokkaiksi, en oikeastaan edes usko että mitään merkittävää on keksitty, ilman että se on jossain kohtaa kuulostanut aivan huuhaalta. Tämä tematiikka antoi mun mielestä meillekin luvan hullutella: tarvitaan mielikuvittelua että mikään kehitys on mahdollista, eikä mielikuvittelun alueella voi kukaan sanoa, mikä on oikein ja mikä väärin.
Seura on iso osa seikkailua. On varmasti antoisaa jakaa tämä seikkailu pitkäaikaisten ja tuoreempien luottokollegoiden seurassa.
On! Tähän seikkailuun muodostui tosi turvallinen ja kertakaikkisen kiva työryhmä! On ollut alusta asti luotto toisiin ja sitä kautta myös itseensä, joka taas tekee mahdolliseksi juuri sopivan määrän haastoa. Haluttiin myös tietoisesti pitää työryhmä pienenä, ja kaikenlaisten esityksen tekoon liittyvien sivubisnesten kautta tajuttiin että meidän keskuudesta löytyy yllättävä määrä erilaisia taitoja, tekniikasta graafisten materiaalien tekoon, ja se on varmaan entisestään voimauttanut meitä. Kaikenlaista sitä osaa tehdä kun vaan muistaa uskaltaa!
Nimi: Merja Pöyhönen
Syntymävuosi: 1980
Koulutus: Teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) / nukketeatteri
Tärkeimmät teokset: Yhteenveto planeettojen välisistä etäisyyksistä (Nukketeatteri Kuuma Ankanpoikanen & Sixfingers Theatre 2010), John-Eleanor (Tehdas Teatteri 2011), Myrsky (Aura of Puppets ja Tehdas Teatteri 2016), Missing Amelia Earhart (Nukketeatteri Kuuma Ankanpoikanen 2016), Tõrksa Taltsutus (Nukuteatter Tallinn 2019), Prinsessa Pikkiriikki – kaikkien tuhmuroijien sankari (Nukketeatteri Kuuma Ankanpoikanen & Tehdas Teatteri 2021), Angelika ja kuumat paikat (Tehdas Teatteri 2023), Taikatalvi (Oulun teatteri 2025).Merkittävimmät teatterikokemukset: Jumala on kauneus (Teatteri Takomo 2000), Re-Frankenstein (Neville Tranter 2004), Perheenjäsen (Teatteri Takomo 2011), Vain yksi laukku mukaan (Nordic Puppet Ambassadors 2021), Toiset kaltaiset (Tehdas Teatteri 2024).