”Yleisö on osa rituaaliamme, heissäkin on ripaus noitaa”
Mathilda Kruse ja Emelie Zilliacus ovat Noidankehän koollekutsujat ja konseptin luojat. Esityksen noitahahmot syntyivät jo opinnoissa Teatterikorkeakoulussa.
Millainen on yhteinen työhistorianne? Onko tämä ensimmäinen teos, jossa olette yhdessä koollekutsujina?
Mathilda: Opiskelimme yhdessä samalla luokalla Teatterikorkeakoulun ruotsinkielisessä näyttelijäntyön koulutusohjelmassa. Noidankehä on ensimmäinen yhteinen teoksemme ja samalla minulle ensimmäinen ryhmälähtöisesti luotu teos koulun ulkopuolella. Tämä kaikki on tuntunut hyvin merkitykselliseltä. Olemme hyviä ystäviä ja osa toistemme elämää monella eri tavalla, ja se että saamme myös tehdä taidetta yhdessä, tuntuu todella hienolta.
Emelie: Tekijöinä meissä on sekä paljon samaa että erilaista taiteilijuutta. Opiskeluiden aikana välillemme on syntynyt yhteinen kieli taidetta luodessa, mutta koulun ulkopuolella olemme työskennelleet eri tavoilla. Olemme molemmat tehneet esimerkiksi musikaaleja hyvin erilaisissa konteksteissa ja eri tavoilla: Mathilda kaupunginteatterissa musikaalissa Botnia Paradise (Wasa Teatern) ja minä vapaalla kentällä musikaaleissa The Porn Horror Musical 1 ja 2, jotka tein prosessissa ryhmäni Glitcherin kanssa. Hahmot, jotka loimme Mathildan kanssa Noidankehää varten, syntyivät jo opiskeluiden aikana. Nyt saamme vihdoinkin tuoda ne yleisön keskuuteen, mikä tuntuu mahtavalta.
Miten ja milloin syntyi ajatus Noidankehä-teoksesta ja noidasta keskeisenä käsitteenä?
Emelie: Idea syntyi Teatterikorkeakoulussa muusikko-koreografi Elina Pirisen vetämällä Renessanssitaiteilija-nimisellä kurssilla keväällä 2020. Minä ja Mathilda asuimme silloin yhdessä ja kurssi toteutui etänä videoyhteyden kautta. Kurssin aikana katsoimme videotaltioinnin tanssitaitelija Mary Wigmanin teoksesta Hexentanz eli Noitatanssi. Tämän jälkeen saimme tehtäväksi tehdä omaa taidetta aika vapaasti, ainoa kehys tehtävälle oli otsikko Noitatanssi.
Mathilda: Päätimme tehdä tehtävän yhdessä. Mietimme sanaa noitatanssi ja mitä se meille tarkoittaa. Sana noita inspiroi minua tutkimaan kehon ja katseen välistä suhdetta ja sitä, miten keho voi vapautua ulkopuolelta ja sisältä tulevista paineista ja häpeästä. Noita on minulle taiteilijana hyvin inspiroiva sana. Siinä on jotain voimakasta energiaa. Syntyi hahmot, joita kutsuimme maahisiksi, ja jotka liikkuivat groteskilla ja ehkä vähän eläimellisellä tavalla. Nämä maahiset olivat meidän versiomme noidasta. Hahmot olivat alasti, ja halusimme tutkia juuri alastomuuden kuvastoa seksualisoinnin ulkopuolelta.
Emelie: Oli erittäin vapauttavaa ja hauskaa olla alasti jonain toisena kuin omana itsenään. Alastomuus voi olla niin intiimiä ja henkilökohtaista. Tässä luotiin aika selkeät hahmot, joiden kautta sain itse määritellä tavan, jolla alaston kehoni näyttäytyy. Kehostani tuli tavallaan työkalu ja voimavaran lähde: kaikki kehon osat ovat arvokkaita yksityiskohtia taiteellisessa kokonaisuudessa. Tämä seikka sekä etäännytti minut kehostani että vahvisti autonomian tunnetta kehossani.
Mathilda: Tehtävänanto inspiroi meitä tekemään taiteellisen videoteoksen, jossa kuvasimme maahisten suhdetta toisiinsa ja ympäristöön. Koska koulunkäynti tapahtui kotona etäyhteyden kautta, olimme valmiiksi tilassa, joka inspiroi meitä toisenlaiseen työskentelyyn kuin koulun tyhjät liikuntaluokat. Kotimme antoi vastakohdan maahisille hahmoina. Maahiset olivat ei-ihmismäisesti ihmisten tilassa, arkiset esineet ja huonekalut saivat uudet merkitykset maahisten suhteessa niihin. Maahiset istuivat sohvalla kyykyssä ja esimerkiksi ”joivat” vettä vessasta. Tilan ja hahmojen välisen kontrastin kautta vahvistui hahmojen häpeilemättömyys, anteeksipyytelemättömyys ja vapautuneisuus ihmisten luomista sosiaalisista normeista. Maahiset olivat noitia, jotka eivät pitäneet asioita likaisina samalla tavalla kuin ihmiset.
Emelie: Kun olimme tehneet videoteoksen valmiiksi, tunsimme että tämä ei ole vielä tässä. Halusimme jatkaa tutkimusta niiden aiheiden parissa, joita noita sanana meille herätti. Syntyi idea tehdä esitys teatteriin. Saimme onneksemme tulla Tehdas Teatteriin tekemään Noidankehää, mikä on ollut tosi kova juttu!
Miten luonnehtisitte yhteistyötänne ja prosessia, jossa olette molemmat näyttämöllä? Otatteko vuorotellen myös ohjaajan position näyttämön ulkopuolella? Mikä työskentelytavassanne on taiteellisesti erityisen antoisaa?
Emelie: Outside-eye-vastuu jakautui prosessin aikana kaikkien työryhmän jäsenten välille. Joskus minä ja Mathilda työskentelimme kahdestaan, jolloin ohjasimme toisiamme vuorotellen. Kun työskentelimme koko työryhmän kanssa yhdessä, pystyivät valosuunnittelija Saana Volanen, äänisuunnittelija Iida Hägglund sekä outside-eye Ella Jokela katsomaan esitystä yleisön silmin, kun taas minä ja Mathilda tukeuduimme paljon siihen, miltä eri asiat tuntuivat lavalla ollessa. Joskus kuvasimme prosessia puhelimella, jotta kaikki pääsisivät näkemään, miltä eri hetket näyttivät yleisöstä.
Mathilda: Se, että teimme esitystä prosessissa kaikkien työryhmän jäsenten taiteellisten näkemysten pohjalta, oli suuri rikkaus ja antoi myös turvaa, koska vastuu esityksen taiteellisesta sisällöstä ei ollut pelkästään jonkun yhden ihmisen harteilla.
Emelie: Työryhmänä kävimme paljon mielenkiintoisia keskusteluita aiheista yhdessä, mikä oli erittäin antoisaa. Kun löimme päämme yhteen, muovautui moniulotteinen teos, jossa pystyimme löytämään inspiraatiota toisistamme vuorotellen. Äänimaailma ja valosuunnittelu auttoivat minua näyttelijänä pääsemään tiettyyn tunnelmaan, josta syntyi materiaalia, josta taas suunnittelijat inspiroituivat jne.
Mathilda: Muistelen lämmöllä ensimmäisen harjoitusviikon kompositiotehtävää, jonka kautta saimme kaikki työryhmänä yhdessä vapaasti rakentaa hetkiä erilaisista materiaaleista, joita kaikki olivat harjoituspäivään tuoneet. Silloin sain tutkia valoja, kun taas valosuunnittelija Saana oli lavalla esiintymässä. Ja kun olin itse lavalla, joku toinen työryhmän jäsen tuli maustamaan sitä mitä minä tein jollakin toisella teolla, valolla tai äänellisellä valinnalla. Tämän harjoituksen aikana emme ajatelleet kokonaisuutta tai yksittäisiä kohtauksia, rakensimme vain materiaalia, joka tuntui inspiroivalta siinä hetkessä. Se tuntui niin luovalta ja paineettomalta.
Ovatko temaattiset lähtökohtanne säilyneet vai onko ryhmälähtöinen prosessi tuonut yllättäviä löytöjä? Entä onko esityksen muoto saanut yllättäviä ominaisuuksia prosessin myötä?
Mathilda: Temaattiset lähtökohdat ovat pysyneet aika samanlaisina koko prosessin ajan. Halusimme työryhmän kanssa tutkia noitaa ja noituutta omien mielikuviemme kautta. Noita voi tarkoittaa todella paljon eri asioita. Minulle se tarkoitti juuri erilaisten sosiaalisten normien kyseenalaistamista, kehoni groteskiuden tutkimista ja sitä kautta vapautumista omista ja ulkopuolelta tulevista kriittisistä katseista. Esityksen muoto taas on vaihdellut.
Emelie: Harjoitusprosessin alussa meillä oli idea konttorissa työskentelevistä hahmoista, joilla olisi gaalatilaisuus Tehdas Teatterin aulassa. Gaalatilaisuuden aikana hahmot vähitellen muuttuisivat noidiksi. Halusimme, että esitys olisi kahdessa osassa: ensimmäinen osa tapahtuisi aulassa, josta sitten matkustaisimme yhdessä yleisön kanssa teatterisaliin, missä avautuisi noitien oma maailma. Huomasimme kuitenkin harjoitusten aikana, että kutkuttavimmat ja kiinnostavammat elementit – itse esityksen ydin – tapahtui teatterisalissa, joten poistimme aulakohtaukset kokonaan ja keskityimme vain siihen, mitä salissa tapahtuu.
Mathilda: Oli huvittavaa huomata, että vaikka esityksemme dramaturgia ja muoto muuttuivat moneen otteeseen, muovautuivat ne silti aika luonnollisesti esitykseksi, joka vastasi paljon esitysideamme kuvausta Tehdas Teatterille lähettämässämme alkuperäisessä hakemuksessa.
Kerrotte loitsivanne esiin jotain kesyttämätöntä, villiä ja anteeksipyytelemätöntä, intuitiivista ja maagista: puolia, joita olemme oppineet peittämään. Tekevätkö nuo elementit esityksestä arvaamattoman tekijöilleen?
Mathilda: Vaikka tutkimme villiä ja kesyttämätöntä olemusta, on esityksessämme silti aika teknisesti tarkat kehykset, jotka rajaavat positioitamme ja liikkumistamme teatterisalissa. Kehysten sisällä on kuitenkin erilaisia hetkiä, pieniä pirskahduksia, joissa arvaamaton ja vapaa olemus pääsee hetkeksi valloilleen. Suurimmaksi osaksi Noidankehä pysyy samassa muodossaan jokaisessa esityksessä, mutta meillä on yksi kohtaus, jossa olemme hetken suorassa kontaktissa yleisöön, mikä totta kai elää sen mukaan, minkälaisia henkilöitä yleisössä eri esityksissä on.
Emelie: Teemme esityksessä paljon käytännön tekoja. Keitämme esimerkiksi kahvia Moccamasterilla. Tämä antaa esitykselle myös teknisten raamien sisällä yllätyksellisyyttä, myös meille esiintyjille. Käytännön asioiden tekeminen rituaalinomaisella tavalla antaa myös tietynlaista keskittymistä tekemiseen, mikä auttaa meitä esiintyjiä pois liian itsetietoisesta olemisesta lavalla. Tätä prosessia voisi ehkä kuvailla intuitiiviseksi ja maagiseksi.
Mathilda: Esityksessä on myös fyysisesti raskaita hetkiä, joiden tekeminen tuntuu vapauttavan juuri tuon liiallisen itsetietoisuuden tunteen pois kehosta ja mielestä.
Millaisia mahdollisuuksia Tehtaan sali tarjoaa kesyttämättömälle, intuitiiviselle, maagiselle?
Emelie: Teatterisalin mahdollisuudet pimeyden ja valon väliselle leikittelylle inspiroivat meitä paljon rakentamaan maagisia hetkiä valon avulla.
Entä onko yleisösuhteenne luonteeltaan kesyttämätön ja villi?
Mathilda: Ehkä. Ehkä ei. Olemme saaneet yksittäisiltä yleisön jäseniltä palautetta, että vaikka teemme joskus epäkonventionaalisia ja yllätyksellisiä asioita lavalla, on suhteemme ja katseemme yleisöön koettu lempeäksi. Olemme saaneet myös kuulla, että annamme paljon aikaa yleisölle prosessoida sitä, mitä he näkevät. Esiintyjänä pyrin siihen, että suhteeni yleisöön on vähän hämärä ja että yleisön ja esiintyjien välille syntyy tietynlainen jännite, joka koostuu lempeästä mutta samalla arvaamattomasta tunnelmasta.
Emelie: Pyrimme katsomaan yleisöä ilman arvottamista. Hahmomme eivät häpeile katseen alla, emmekä myöskään katso yleisöä tuomitsevasti. Katsomme uteliaasti heitä, kun he katsovat meitä.
Mathilda: Ajattelen itse myös, että yleisö on osa meidän rituaaliamme. Heitä tarvitaan taian synnyttämisessä. Heissäkin on ripaus noitaa.
Esitystänne värittää tumma huumori. Millaisena itse näette huumorin roolin teoksellenne?
Emelie: Hahmomme tekevät asioita tosissaan, mutta yllättävillä tavoilla, mikä luonnollisesti synnyttää koomisia hetkiä. Huumorin ja leikkimielisyyden avulla haluamme muistuttaa, kuinka voimakasta riemu on.
Mathilda: Maahis-noitahahmomme eivät ole hyviä eivätkä pahoja. He ovat molempia eivätkä kumpaakaan. Koen, että huumori auttaa tasapainottamaan tätä ajatusta.
Oletteko loitsineet prosessin myötä ideoita myös tuleviin taiteellisiin töihin?
Mathilda: Tuntuu, ettei tämä tutkimusmatka ole vielä ohi. Haluan syventyä noitaan taiteellisesti vielä enemmän. Haluaisin ehkä tehdä noitaelokuvan.
Emelie: Samastun tuohon. Haluaisin myös tutkia uusia teemoja tämän työryhmän kanssa.
Mathilda: Työryhmällemme onkin syntynyt idea uudesta esityksestä. Idea on kehittynyt harjoituskauden aikana. Stay tuned for more!
Nimi: Mathilda Kruse
Syntymävuosi: 1996
Koulutus: Teatteritaiteen maisteri (Teatterikorkeakoulu, Helsinki)
Tärkeimmät teokset: Musikaali Botnia Paradise (Wasa Teatern 2022)
Merkittävimmät teatterikokemukset: Niitä on monia, mutta yksi niistä on Pappan (Svenska Teatern 2019)
Nimi: Emelie Zilliacus
Syntymävuosi: 1995
Koulutus: Teatteritaiteen maisteri (Teatterikorkeakoulu, Helsinki)
Tärkeimmät teokset: The Porn Horror Musical 1 & 2 (Glitcher 2019 ja 2023)
Merkittävimmät teatterikokemukset: Apollon (Florentina Holzinger 2021)