”Tietoinen leikki – se voisi olla yksi taiteen määritelmä”
Gilgamesh – Mortal palaa Manillaan kaksi ja puoli vuotta ensi-iltansa jälkeen. Teoksessa toteutuu Maiju Tainion yli 20 vuotta elänyt ja kypsynyt unelma.
Sua on taiteilijana luonnehdittu muun muassa niin, että väistelet laatikoita ja määrittelyjä, mutta omimmillasi olet aikuisten nukketeatterin parissa. Ja että työssäsi houkuttelet sekä itseäsi että muita tietoiseen leikkiin ja totuttujen rajojen kyseenalaistamiseen. Luonnehdinnat toteutuvat kai myös Gilgamesh – Mortalin tapauksessa?
Laatikot ja lokerot ovat monesti oikein hyödyllisiä, en niitä sinänsä väistele. Väisteleminen ei minusta kuulu taiteeseen. Usein vain on tupannut käymään niin, että taiteellinen innostus on johtanut teokseen, joka ei tunnu täysin solahtavan mihinkään valmiiseen lokeroon. Näin kävi mitä suuremmissa määrin myös Gilgamesh – Mortalin kohdalla. Taiteen tekemisessä niin sanotulla vapaalla kentällä on monia puolia, jotka eivät aina tunnu vapaudelta (viittaan tällä mm. epämieluisiin ratkaisuihin ja kompromisseihin pakottavaan resurssien vähyyteen) mutta taiteellinen riskinotto ja riippumattomuus ovat sitä kaunista vapautta, jota meillä on viljalti. Vapaalla kentällä kuplii valtavasti rouheaa, arvaamatonta taidetta, jota varten joudutaan luomaan uusia määritelmiä ja termistöä. Se ei ole marginaalista erikoisuudentavoittelua vaan rohkeiden ihmisten pyrkimystä pysyä visiolleen uskollisena. Sitä ihailen ja arvostan. Sen tunnistan ja siihen nojaudun.
Leikki on mulle valtavan tärkeää. Taiteessa ja elämässä ylipäänsä. Se, ettei ota itseään liian vakavasti. On huokoinen, tosissaan, auki ja valmis vaikuttumaan. Keveys, yllätyksellisyys, pakottomuus – niistä usein vaikuttavimmat kokemukset aukeavat. Leikki voi olla vakavaa, mutta sen ei tarvitse olla sitä. Leikki voi olla vaarallista, mutta sen ei tarvitse olla sitä. Leikki on tyydyttävää ja opettavaista. Transformatiivista ja transgressiivista. Leikissä luodaan, neuvotellaan, tuhotaan ja uudelleenrakennetaan maailmoita. Leikki on ainutkertaista, hetkessä tapahtuvaa, mutta sen äärelle voi palata ja palata, yhä uudestaan. Se kerrostuu, se jaetaan, siinä toteudutaan odottamattomilla tavoilla. Mikä vain on mahdollista. Ja tietoinen leikki – se voisi olla yksi taiteen määritelmä.
Gilgamesh – Mortal sai ensi-iltansa TIP-Festeillä 2023. Nyt se palaa Manillaan. Millaisena se palaa? Mitä hiljaiselo on antanut teokselle?
Kun nyt pystyttelimme teosta Tehtaan ihanalle tunnelmalliselle Vintille, istuskelimme Niemisen Sannan kanssa pystytyksen lomassa lukien teoksen tekstejä spontaanisti sieltä täältä toisillemme ääneen. Yli 3000 vuoden takaa kumpuavan tekstin runollisuus, tuoreus ja viisaus jysähtivät meihin jälleen vähän uudella tavalla. Ensi-illan yhteydessä ratkoimme paljon käytännön pulmia, touhusimme installaatioiden ja niiden käytettävyyden parissa. Puursimme tekstin editoinnin ja katsojakokemuksen suunnittelun äärellä. Nyt, kahden ja puolen vuoden tauon jälkeen tekstiä tuli lähestyttyä uudelleen kuin uutena. Ja kylläpä jysähtää! On kiitollista saada olla näiden ajatusten äärellä ja jakaa niitä yleisön kanssa.
Erityisesti mua liikuttivat nyt Gilgameshin tulvasta selvinneen, jumalaksi muuttuneen esi-isän sanat: ”Ihmisen osa on taittua kuin korsi tuulessa! Ja hänen nimensä osa on unohtua. Ei kukaan voi katsoa Kuoleman muotoa. – – – Me nostatamme talomme, rakennamme kotimme. Veljet jakavat perintönsä. Ja joskus riita nousee repimään maata. Joki kohoaa ja nostattaa tulvan. Korento kelluu pitkin veden pintaa, kääntää kasvonsa kohti aurinkoa. Ja yht’äkkiä – ei ole enää mitään.”
Gilgamesh – Mortalista on nyt tehty eri vaiheissaan neljä eri versiota, eri tiloihin, vähän eri kattauksin ja käytännöin. Joka kierroksella teos on hioutunut ja näyttänyt uusia puolia. Joka kerralla syntynyt uudenlaisena. Se on mukavaa. On ihanaa, kun teoksella ja teoksessa on tilaa kypsyä ja kehittyä ajan, toistojen ja uusien oivallusten myötä.
Miten kauas juontaa halusi ammentaa taiteilijana Gilgamesh-eepoksesta? Mikä siinä erityisesti puhutteli teemoiltaan ja taiteellisilta mahdollisuuksiltaan?
Ensimmäisen kerran tutustuin Gilgameshiin kuullessani parikymppisenä Pekka Strengin samannimisen kappaleen levyltä Magneettimiehen kuolema (1970).
Uteliaisuuteni heräsi ja aloin tutustua eepokseen. Innostuin Gilgameshista ja erityisesti Ishtar-jumalattaresta (josta kulkee suora linja Raamatusta pois jätettyyn, niin ikään rakastamaani Aatamin ensimmäiseen vaimoon Lilithiin, joka ei ollutkaan mikään luunkappale) niin paljon, että päädyin mm. hakemaan Taideakatemian nukketeatteriopintoihin Gilgameshin näyttämöllistämissuunnitelmaa esittelevällä ennakkotehtävällä. Nyt Tehtaalla koettavassa Gilgamesh – Mortalissa toteutuukin mun yli 20 vuotta elänyt ja kypsynyt unelma. Läpi noiden parinkymmenen vuoden Gilgameshin tarina ei lakannut askarruttamasta minua. Sanotaan, että vuosituhantisen jumalatar-kultin aikakauden jälkeen Gilgamesh oli kukoistukseen noustessaan eräänlainen supersankareiden ja macho-kulttuurin pioneeri ja näin osaltaan paljon vaikuttanut länsimaisen kulttuurimme ihanteiden muotoutumiseen. Toisaalta Gilgameshia on tulkittu jopa esoteerisena kirjoituksena, johon kätkeytyy salattua viisautta elämän, kuoleman ja ihmisyyden perimmäisestä luonteesta ja ikuisesta elämästä. Ja sitten kuitenkin, tarinaa voi lukea myös yleisinhimillisenä seikkailuna, jossa nuoruuden uhma ja ylpeys, himo, ystävyys, pelko, väkivalta, suru ja kaipaus, tiedonjano, nöyrtyminen, kuolema, itsen ymmärtäminen osana suurempaa jatkumoa – ihmiselämän koko kirjo – levittäytyvät huumorin ja käsittämättömän tuoreena säilyneen runouden kautta nykyihmisenkin koettavaksi.
Ensin pitkään suullisena elänyt tarina on tallennettu savitauluille, joista aika on peruuttamattomasti tuhonnut osia. Paikoitellen tarina on hyvin fragmentaarista. Nuo tyhjät, kadonneet alueet kiehtovat minua. Samoin kuin ajan kerrostumat – joistain tauluista löytyy muinaisen nuolenpää-kirjurin sivumerkintä ”tässä kohtaa teksti tuhoutunut”, nuo säilyneetkin taulut ovat siis jäljennöksiä jo silloin ajan hampaan pureskelemista teksteistä. Gilgameshin tarina on elänyt nykyisen Irakin alueella kauan ennen monoteistisia uskontoja ja jännitteitä niiden välillä. Vaikka Gilgamesh-eepos on verrattain tuntematon monille suomalaisille, monet ajassamme elävät tarinat kumpuavatkin nimenomaan Gilgameshista (mm. Raamatusta tuttu vedenpaisumus-myytti). Mainittakoon kuitenkin, että vielä Gilgameshiakin vanhempi on maailman ensimmäisen kirjailijan, sumerilaisen kuninkaantytär Enheduannan Inannan ylistys (Inanna, Lady of Largest Heart), joka nyt on alkanut kutitella luovuutta. Josko sitä sitten siihen vaikka tarttuisi seuraavaksi…
Kävikö konsepti läpi monia vaiheita muotoutuessaan sellaiseksi kuin se on? Oliko matkalla jotain erityisen keskeisiä käänteitä, löytöjä, oivalluksen hetkiä? Entä millaisena koet Gilgamesh – Mortalin dialogin aiempiin töihisi, joista monia on nähty Tehtaalla ja muualla Manillassa?
Gilgameshin työstäminen vihdoin esitykseksi sai varmasti ratkaisevan impulssin immersiivisestä suurteoksesta Huoneiden kirja (2021). Toteutimme Hilla Väyrysen kanssa Huoneiden kirjaan huoneen 1., jota myös leikkisästi akkojen mökötysbuduaariksi keskenämme kutsuimme. Huone oli pelkkä ahdas, pieni komero (lavastaja Johanna Latvalan meille nerokkaasti valikoimana), johon rakensin valikoiman miniatyyri-installaatioita erilaisiin rasioihin. Hilla suunnitteli huoneeseen valtavan hienon, helisevää naurua, helisevää lasia ja mäiskähdyksiä kaiuttelevan äänimaiseman. Huoneessa katsojan – tai kulkijan, kuten yleisöämme Huoneiden kirjassa kutsuimme – oli lupa tutkia ja kosketella rasioiden sisältöjä salaa suljetussa komerossa, joka oli kuin rasia itsekin. Moniaistisuus ja erityisesti taktiilius – tuntoaistin ja kosketuksen nostaminen keskiöön taidekontekstissa oli viehättänyt mua jo pitkään. Samoin kuin perinteisen esiintyjä-yleisö-dynamiikan purkaminen, kokijan oma toimijuus ja pelillistäminen. Molempien parissa olin ehtinyt tehdä monenlaisia kokeiluja eri esityksissä, mutta kaipuu oli kehitellä jotain, jossa kosketteleminen ja aktiivinen kokijuus ovat keskiössä.
Naisten huoneen pohjalta Gilgamesh alkoi muodostua konseptiksi, jossa katsoja-kokija saa kokea koko tarinan suljetussa, intiimissä tilassa, yksin ja haluamissaan määrin myös ritualistisesti. Saimme valosuunnittelija Jarkko Forsmanin kanssa hullun päähänpiston (Jarkon kanssa yhdessä olen toteuttanut ennenkin parhaita ja hulluimpia päähänpistoja), että haluaisimme toteuttaa teoksen asuntoautoon niin, että karavaani voisi olla eräänlainen mobiili artefakti – vaeltava jättiläinen, jonka voisimme ajaa kaikenlaisiin epätodennäköisiin paikkoihin jaettavaksi monenlaisten yleisöjen kanssa. Projektia lähdettiin innostuneina toteuttamaan ja mukaan liittyivät sen eri vaiheissa Venla Luoma, joka on kokemusesitysten suunnittelun ja toteuttamisen todellinen näkemyksellinen, tinkimätön pioneeri, äänisuunnittelija Hannu Seppälä, jonka kanssa olimme tehneet yhteistyötä jo ohjaamassani Yksin ihmisessä ja joka aloitti käsittämättömän kiehtovan salapoliisityön kadonneen Mesopotamialaisen musiikin parissa, keramiikkataiteilija Saara Kumpulainen, jonka syvällinen ymmärrys saven ja ihmisen suhteesta lopulta loksautti konseptin kirkkaaksi (ja joka on luonut teoksen lumoavan keramiikkaesineistön), Olavi Ermala, jonka alunperin pyysin ääninäyttelijäksi mutta Olavi solahtikin työstämään käsikirjoitusta, missä hänen panoksensa olikin todella arvokas, nerokas kirjoittaja ja kielenkäyttäjä kun on, sekä Sanna Nieminen, jonka herkkä ja lämmin ymmärrys niin runoudesta kuin ihmisten kohtaamisesta ja näkemisestä on jotain aivan ainutlaatuista ja vertaansa vailla. Lisäksi työryhmän eräänlaisena satelliittijäsenenä Lissabonista käsin toimi teatterinero ja kvanttifyysikko Suresh Nampuri, jonka kanssa kävimme pitkiä keskusteluja Gilgameshista ja joka auttoi minua ymmärtämään, mistä koko hommassa lopulta on kyse. Työryhmä on ihana – moniosaava, pitkäjänteinen, rohkea, keskittynyt ja hassutteleva. Näiden kanssa toivon teokselle vielä pitkää ikää, että saisimme astua muinaiselle kynnykselle vielä monissa maissa, monissa ajoissa – ja juhlistaa tätä pientä, katoavaista elämäämme ihmisinä!
Teimme ensimmäisen demoversion, Gilgamesh – Betan kutsuvierasyleisölle Aura of Puppetsin Puppet Studiolle joulukuussa 2022. Luonnosmaisesti kasatussa mutta yllättävän toimivassa konseptissa tilassa kulki useampi kokija samanaikaisesti (toisin kuin alkuperäisessä karavaani-konseptissamme). Huomasimme, että yhteinen, valolla ja äänellä ladattu tila, jossa kukin kokija keskittyy omaan matkaansa mutta samalla aistii toiset ympärillään, onkin merkillisellä tavalla koskettava sekoitus intiimiä ja jaettua. Suunnitelmissa oli ollut monenlaista suuntaa mini-varjoteatterinäyttämöstä itse soitettaviin instrumentteihin mutta Gilgamesh – Betaa tehdessämme konsepti kirkastui niin, että kaiken keskiöön nousi savi. Savesta jumalat muotoilevat eepoksessa ihmisen aikojen alussa. Saveksi ihminen jälleen kuoltuaan palaa. Ja savi on se, joka kokijaamme myös Gilgamesh – Mortalissa kuljettaa.
Seuraava, yllättävä vaihe Gilgameshin matkalla koitti keväällä, kun se sai kutsun Já Fest-teatterifestivaaleille Lissabonissa. Tungin matkalaukkuuni niin paljon Gilgamesh – Betan esineistöä kuin sain mahtumaan ja loput haalimme Lissabonista. Sureshin, minun ja upean festivaalitiimin voimin vastasyntynyt Gilgamesh – Mortal kohosi Teatro do Bairron lavalle tällä kertaa englanniksi (sekä portugaliksi lennosta simultaanitulkattuna) ja kohtasi kansainvälisen festivaaliyleisön – vahvistaen beta-version oivallusta: omalla salaisella matkalla kulkeminen jaetussa tilassa muiden kanssa on oikea suunta. Tämä tarkoitti haikeita jäähyväisiä matkailuautohaaveelle. Tämän päätöksen sinetöivät muutamat graavit apurahahylsyt. Nyt Tehtaan ihanan intiimillä Vintillä koettava Gilgamesh – Mortal jatkaa tällä jaetun yksityisen kokemuksen tiellä, jolla kukin kokija kulkee teoksen poikki omassa rytmissään, omissa tunnelmissaan. Unelma Vaeltavasta Jättiläisestä elää kuitenkin edelleen… ehkä vielä jonain päivänä!
Kuva: Jussi Virkkumaa.
Nimi: Maiju Tainio
Syntymävuosi: 1980
Koulutus: Teatteri-ilmaisun ohjaaja, nukketeatterin suuntautumisvaihtoehto 2003–2008
Tärkeimmät teokset: Jackie (Myllyteatteri & Teatteri Avoime Ovet, 2025), Valonkorjuujuhla ja Valonkorjuuaika (Framil, 2025 ja 2023), Gilgamesh – Mortal (Tehdas Teatteri, 2023), Yksin ihminen (Tehdas Teatteri, 2022), Huoneiden kirja (Tehdas Teatteri, Aurinkobaletti ja Aura of Puppets, 2021), Hamilton-manaatin vaikea elämä – Roadtrip kartalta kaaokseen (Tehdas Teatteri, 2021), Afganistan 100 years of Interdependence (Tehdas Teatteri, 2019), Buddhamindfuck (Tehdas Teatteri 2018), Arabialainen yö (Tehdas Teatteri, 2017), 4.48 Psykoosi (Tehdas Teatteri, 2015), Kovaksikeitetyt – The Hardboiled (Sixfingers Theatre 2012), Kehto Experimance (Sixfingers Theatre, 2011), Lemmentauti – Potions for the Incurable (Sixfingers Theatre, 2010), Poika joka sukelsi (Sixfingers Theatre, 2008), Golemanual (Sixfingers Theatre, 2005)
Merkittävimmät teatterikokemukset: Saara Pakkasvirta kertomassa Siddharta Gautaman tarinaa teltassa Helsingin kaupunginteatterin lämpiössä 1987 (?). Leea Klemola Hamletina Q-Teatterissa vuonna 1995. Ilka Schönbeinin Metamorphosen videolta katsottuna useita kertoja nukkiskouluaikoina. Marlene Monteori Freitasin Bacchae: Prelude to a Purge Lissabonissa vuonna 2017. 4 Floors of Whoresin Nixxxavuori 2023. Q-Teatterin Opettaja, nyt 2025.
