”Työskentelen usein öisin, jolloin itsekritiikki on matalampaa ja luovia kokeiluja helpompi tehdä”
Hilla Väyrynen haluaa Houkka – Yhteiseksi hyväksi -esityksen musiikin ojentuvan intuitiivisesti kohti yhteistä todellisuutta ja juurtuvan siihen. Kysymys, millaiseen paikkaan teos kokijan jättää, on Väyryselle tärkeämpi kuin ennen.
Houkka – Yhteiseksi hyväksi on ensimmäinen teatterityösi toviin. Onko tauko tuonut jotain uutta kulmaa ajatteluusi musiikin tehtävästä ja mahdollisuuksista näyttämöllä? Kenties halua kokeilla jotain ennenkokeilematonta?
Joo, olen keskittynyt viime vuodet etupäässä psykologian opintoihini ja vähän vältellytkin taiteellisia töitä, koska ne tapaavat olla niin kaikennieleviä. Viime kesänä tein äänitaiteilijapuolisoni Jaakko Aution kanssa interaktiivisen ääni-installaation, Pöydän kahdelle, joka oli kahden koettava musiikillinen tarot-luenta rakkaudesta. Sävelsin sitä varten klassisen tarot-pakan ison arkanan kuvakortit stemmavetoisiksi laulelmiksi, joista tietokone arpoi kuulijoille kattauksen ikään kuin vastauksena heidän välistään suhdetta koskevalle henkilökohtaiselle pohdinnalle. Se oli inspiroiva teos säveltäjä-äänisuunnittelijan näkökulmasta, sillä siinä korostui teatterimusiikkiin liittyvä dramaturginen palapeli, että musiikki oli palvelemassa kokonaisteosta, mutta toisaalta se myös pääsi olemaan enemmän kerronnan keskiössä kuin teatterissa. MyösHoukka antoi paljon tilaa musiikille ja käytin sitä mielelläni. Esityksessä on enemmän laulettuja biisejä kuin aiemmissa teatteritöissäni. Ne toimivat tavallaan vuoropuhelukaverina sooloesiintyjä Elviiralle.
Houkka – Yhteiseksi hyväksi käsittelee Ksenja Pietarilaisen, köyhien rinnalla seisoneen ortodoksipyhimyksen, kautta itsensä likoon laittamista ja tarvetta muuttaa maailmaa. Mikä on sinulle olennaista lähestyessä tätä tematiikkaa?
Houkka on kilvoittelija, joka tietoisesti asemoituu yhteiskunnan ulkopuolelle, mutta tekee niin nimenomaan sitoutuakseen yhteisöön. Ikään kuin tarjotakseen ihmisille peilin, jota vasten heidän oma käyttäytymisensä ja sitä koskevat normit tulevat näkyväksi, ja toimiakseen niiden ulkopuolella muiden puolesta. Siinä mielessä houkka on yhtä aikaa sekä toismaailmallinen että yhteisön jakamaan todellisuuteen kiinteästi kuuluva hahmo.
Omasta musiikintekoprosessistani tiedän, että minulla on tapana haltioitua ja mennä aika syvälle omien musiikillisten maailmojeni luomiseen. Työskentelen usein öisin, jolloin itsekritiikki on matalampaa ja luovia kokeiluja helpompi tehdä. Se on palkitsevaa, mutta voi pahimmillaan tehdä musiikista sisäänpäinkääntynyttä. Minulle on kuitenkin tärkeää, etteivät ihmiset koe musiikkiani vieraannuttavaksi ja käsittämättömäksi. Haluaisin sen olevan intuitiivisesti ymmärrettävää ja koskettavaa, että se ojentuu kohti yhteistä todellisuutta ja juurtuu siihen. Houkanmusiikkia tehdessä olen pitänyt tuota ohjenuoraa mielessä, etenkin siksi, että pyhimystarina kutsuisi niin helposti toismaailmalliseen eteerisyyteen. Lopputuloksesta tihkuu mystisiäkin sävyjä, mutta mysteeri ei ole itsetarkoituksellinen. Tässä kantani on muuttunut viime vuosina. Aiemmin rakastin mysteeriä ja rivien välejä. Nykyään minusta on paljon kovempi juttu olla ymmärrettävä ja päivänvalossa. Se on myös paljon vaikeampaa.
Loitsut, itkut, elektroninen musiikki ja spoken word vievät vaellukselle ihmisyyteen. Millaisia suuntaviivoja ne antavat vaelluksen musiikilliselle aspektille?
Heh, kollaasimaisia. Elviiran toiveet musiikille ovat olleet hyvin mielleyhtymärikkaita ja musiikin teko on ollut muodon puolesta hauskoja yhdistelytehtäviä täynnä. Yhdisteltäväksi on tullut vaikkapa ortodoksinen akatistoshymni, Pikku-Marjan eläinlaulut 80-luvulta ja noitarumpu. Se on ollut melkoista luovaa ongelmanratkaisua. Elviira myös laulaa osan esityksen musiikista itse, sekä äänitteeltä että livenä. Hänen lauluilmaisunsa on voimakasta ja persoonallista ja ihan erilaista kuin omani. Sen mukana esityksen musiikkiin tulivat karjalainen itkuvirsiperinne ja improvisoiden lauletut loitsut. Olen tehnyt niille tilaa ja tukenut niitä stemmasovituksilla. Mukana on myös koominen kabareesovitus Elviiran isän, pitkän linjan muusikon Joe Davidowin tekemästä vanhasta, aiemmin julkaisemattomasta laulusta Tragedy. Houkka on musiikillisesti monipuolinen ja monitunnelmainen yhteistyö, mutta silti yhtenäinen. Sekä minun, Elviiran että Joen kädenjäljet määrittävät teosta eikä lopputulos olisi samanlainen, jos joku puuttuisi. Syntikka ja kerroksellinen laulu kokoavat sen monet suunnat kuitenkin saman, kuulaan taivaan alle.
Työskentelit Elviira Davidowin kanssa jo Huoneiden kirjassa 2021. Millaista yhteistyönne on? Syöttikö aiempi yhteistyö jotain mitä voitte nyt syventää?
Huoneiden kirja oli ensimmäinen yhteistyö minun ja Elviiran välillä, ja tuolloin myös idea yhteistyöstä Houkassa lähti elämään. Elviira esiintyi Huoneiden kirjassa vaeltavana hahmona, joka lauloi itkuvirsisovitusta Saila Susiluodon runosta. Siihen tarvittiin taustanauha. Elviira tuli käymään ja lauloi runosta kaksi improvisoitua ottoa kuulokkeista annettuun klikkiin. Meillä oli idea elektronisesta taustasta ja minä sain vapaat kädet sen laatimiseen. Illan päätteeksi ensimmäinen versio oli jo valmis. Yhteistyö sujui niin jouhevasti ja kevyesti molemminpuolisella inspiraatiolla surffaillen, että meitä molempia kiinnosti jatkaa itkuvirsien ja elektronisen musiikin yhdistelemistä, ja näin Houkan ensimmäinen musiikillinen suunta syntyi. Puhuimme tuolloin itkuteknosta, joka tuntui intuitiiviselta, tunnistihan kyyneleet silmissä tanssimisen hienouden jo Ultravox. Varsinaista itkuteknoa tähän esitykseen ei tullut, mutta kyynelissä tanssimisen tunnelma elää Houkassa kyllä.
Millaista dialogia Veera Lehtolan videosuunnittelu käy musiikkisi kanssa? Entä miten sävellyksesi kohtaavat Joe Davidowin aiemmin julkaisemattoman Tragedyn?
Veeran videot ja minun musiikkini tuntuvat käyvän saumattomasti yhteen. Veera pyysi minua lähettämään demoja niin varhaisessa vaiheessa kuin kehtaisin, sillä hän koki äänen tukevan videosuunnittelua. Kun tulin harjoituksiin ja näin projisoinnit, olin tosi vaikuttunut, ja nuo loimuavat kuvat vuorostaan inspiroivat minua kehittämään omaa tonttiani rohkeammin tässä tapauksessa syntikkapopimpaan suuntaan. Minun ja Veeran välillä vallitsee intuitiivinen esteettinen yhteisymmärrys. Minulla ei ole lainkaan niin syvällistä ymmärrystä liikkuvasta kuvasta kuin Veeralla, mutta hän onnistuu loihtimaan mediallaan juuri niitä sävyjä, joita minä haluan musiikillani välittää. Yhdistelmästä syntyy jotain uutta, joka on enemmän kuin osiensa summa.
Joe antoi tosiaan esityksen käyttöön vanhan aiemmin julkaisemattoman laulunsa, jonka Elviira muistaa lapsuudestaan. Elviira lauloi siihen vokaalit ja minä tein siitä koomisen wurlitzer-sovituksen kepeine stemmoineen. Kummankin Davidowin kanssa musiikillisessa yhteistyössä on vallinnut kepeys. Joe soitti minulle laulun pianolla puhelimitse ja lähetti soinnut tekstiviestinä. Minä äänitin puhelun ja ruuvasin oman versioni sen pohjalta. Kaikesta päätellen, onneksi, Joe tunnistaa biisin yhä omakseen.
Avasiko Huoneiden kirjan installaatiosi jotain, johon kenties haluat palata jatkossa?
Huoneiden kirjan installaationi oli pieni harsoilla verhoiltu huone, jonne saapuva kokija ohjeistettiin riisumaan kenkänsä ja astumaan muistivaahtoalustalle silmät kiinni samalla, kun kuuntelee vastamelukuulokkeista tulevan laulun. Installaatio tutki intiimiä ja moniaistillista tapaa kuunnella musiikkia — tai paremminkin omaa läsnäoloa, niin että musiikki kuljettaa siihen syvemmälle. Viime vuoden Pöytä kahdelle -installaatio jatkoi samalla teemalla. Minulla on hautumassa suunnitelmia töille näistä lähtökohdista myös tulevaisuuteen, mutta niiden aika ehtii koittaa vasta kun olen saanut psykologian opintoni pakettiin. Missään nimessä en ole hylkäämässä laulumusiikin ja läsnäolon tutkimuksia. Pöytä kahdelle jatkaa muuten yhä elämäänsä ja se on koettavissa Turussa kesällä Olohuone 2023 -tapahtumassa ja Kustavissa Volter Kilpi -kirjallisuusviikoilla.
Olet tehnyt musiikkia ja äänisuunnittelua useisiin Tehdas Teatterin produktioihin. Mitä Tehdas työympäristönä ja -yhteisönä tarjoaa säveltäjälle ja äänisuunnittelijalle?
Tehtaan ilmapiiri on hyvin ennakkoluuloton ja kokeileva. Tehtaalla olen saanut kasvaa tähän rooliin, tullut haastetuksi ja rohkaistuksi siinä. Tehtaalla äänentekijänä toimimisesta on mainittava myös Kari Mäkirannan järjestämä Ääniä Tehtaalta -konserttisarja, jonka ensimmäisessä illassa minäkin vedin keikan syksyllä 2020. En ole nähnyt vastaavaa teatterimusiikin nostamista ja juhlistamista muualla.
Koetko näyttämötaiteen antaneen jotain olennaista sooloprojektillesi Tienhaaralle?
Aiemmin koin Tienhaaran minulle rakkaimpana ja omimpana projektina, sillä se oli oma soolo ja sellaisena ihanan vapaa temmellyskenttä. Koin, että teatterimusiikin tekeminen tuki sitä tarjoamalla löytöjä ja harjoitusta, ja voisin käyttää teatterisävellyksiäni materiaalipankkina Tienhaaralle. Viime vuosina painopiste on keikahtanut toisin päin. Oma sooloprojekti ei tunnukaan enää niin merkitykselliseltä, vaan nimenomaan yhteistyöllä rakennetun kokonaisuuden, kuten teatteriesityksen tai installaation, konteksti puhuttelee enemmän. Tällä hetkellä minusta myös tuntuu, että lauluntekijähahmo nimeltä Tienhaara on kulkenut jonkun tiensä päähän. Alter ego palveli alun perin yksityisminän ja kertojaminän eriyttäjänä ja tarjosi naamion, jonka takaa uskalsin laulaa vapaammin. Se on alkanut tuntua tarpeettomalta ja ylimääräiseltä. En sano, etteikö Tienhaara vielä aktivoituisi, etenkin jos julkaisen vanhempia lauluja, mutta pidän myös mahdollisena, että tulevaisuudessa toimin ensisijaisesti omalla nimelläni.
Olet myös maisterivaiheen psykologiopiskelija. Miten psykologia ja näyttämötaide toisiaan ruokkivat?
Tämäpä laaja kysymys! Ainakin ne ovat ihmiskeskeisiä lajeja molemmat, niissä katsotaan ja ihmetellään ihmistä, miten se käyttäytyy ja miksi. Narratiivinen lähestymistapa, eli tarina ja miten se kerrotaan, yhdistää psykologista potilastyötä ja teatteria. Ihmisen identiteettikin on tarina. Dramaturginen silmä ei varmasti ainakaan haittaa psykologia eikä psykologinen ymmärrys dramaturgia. Psykologista tietoa voi toki hyödyntää esityksissä monella tasolla, alkaen siitä, miten yleisön tarpeet otetaan huomioon, tai vaikka miten eri musiikkipiirteet vaikuttavat vireyteen, mutta teatterintekijöillä on näistä asioista itselläänkin laaja asiantuntemus.
Minun kohdallani lajien yhdistäminen on toistaiseksi näkynyt lähinnä siinä, että psykologin ammattieettiset periaatteet ovat alkaneet määrittää taiteellisen työskentelyni motiiveja. En halua tehdä teosta, musiikkia tai muuta, joka ei ole perusperiaatteeltaan jollain lailla hoitava, lohtua tai toivoa synnyttävä. Kysymys siitä, minkälaiseen paikkaan teos kokijan jättää, on minulle paljon tärkeämpi nyt kuin ennen. Se paikka ei saa olla ainakaan nihilismi.
Nimi: Hilla Väyrynen
Syntymävuosi: 1985
Koulutus: Teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK), nukketeatterin suuntautumisvaihtoehto
Tärkeimmät teokset: Pöytä kahdelle (Autio & Väyrynen 2022), Huoneiden kirja (Tehdas Teatteri, Aurinkobaletti ja Aura of Puppets 2021), Buddhamindfuck (Tehdas Teatteri 2018), Rauhanneuvottelija (Tehdas Teatteri 2018), Sarah Kane: 4.48 Psykoosi (Tehdas Teatteri 2015).
Merkittävimmät teatterikokemukset: Golemanual (Sixfingers Theatre 2005), Vampyre (Stuffed Puppet 2006), The Encounter (Complicité 2015).