”Ruoka on ruumiin ja sielun välillä kulkeva alus, joka kantaa vaikutteita ja muistoja kodista”
Eeva Kemppi on työskennellyt esittävän taiteen kentällä niin esitystaiteilijana, kirjoittajana, tuottajana, kriitikkona kuin tutkijana. Haminassa ensi-iltansa saanut Tuut sie ottamaan jotakin? saa nyt toisen kotinsa Jokistudiosta.
Kokoonnuitte ensi kertaa käsittelemään kysymyksiä kodista ja kodin menettämisestä syksyllä 2021. Miten ensiajatukset ja kysymykset peilautuvat siihen, millainen esitys nyt on?
Olen pohtinut näitä kotiin ja kodin menettämiseen liittyviä kysymyksiä pitkään. Ne ovat tulleet lähelle ja todellisiksi eri tavoin eri elämänvaiheissa. Minulla on karjalaiset sukujuuret useamman isovanhempani kautta ja olen aina ollut jollakin tapaa kiinnostunut juurista, suvuista ja sukupolvien ketjuista, niiden jättämistä jäljistä. Pakolaisuuden ja muukalaisuuden kysymykset kiinnostavat minua historiallisena ja paikkaan sidottuna ilmiönä sekä affektiivisena kokemuksena. Nämä kysymykset ovat tulleet eläviksi ja lähelle, kun pakolaisuus on tullut eri aikoina, 1990-luvulta lähtien, taas konkreettisemmin osaksi suomalaista ja omaa todellisuutta. Vuoden 2015 tienoilla, kun Suomeen saapui aiempaa enemmän turvapaikanhakijoita, nousi avoin rasismi myös entistä selkeämmin esiin. Oma tietoisuus evakkotaustasta on muuttunut ja tullut konkreettisemmaksi. Yhtäläisyys erilaisten pakolaisuuksien ja muukalaisuuksien välillä on tullut näkyvämmäksi. Muukalaisvastaisuus ja pelko herättävät minussa surua, hämmennystä ja vihaakin. Samalla nousee esiin kysymys, miten nopeasti me unohdamme ja olemme valmiita sulkemaan toiset, vieraiksi kokemamme avun ja myötätunnon ulkopuolelle, vaikka itse sitä hetki sitten tarvitsimme.
Olemme Onerva Helneen ja Katriina Tavin kanssa tutustuneet toisiimme Cirkon ja Taideyliopiston yhteisessä Taiteellisen Ajattelun Akatemia -opintokokonaisuudessa. Kutsuin heidät syksyllä 2021 mukaan pohtimaan kotiin ja kodin menettämiseen liittyvä kysymyksiä ja miettimään, millaisen esityksen aiheen ympärille voisi rakentaa. Ajatuksena oli jo alun perin lähestyä aihetta yhteisöllisesti ja kerätä esityksen materiaalia haastattelemalla kodin menettämisen kokeneita ihmisiä. Puhuimme paljon myös henkisestä kodista ja kodista henkisenä tilana, mutta aiheet ja kysymykset rajautuivat konkreettisemmin fyysisen paikan, kodin menettämiseen liittyviin kysymyksiin.
Sotatila Euroopassa vain korosti teemojen ajankohtaisuutta. Miten koet Ukrainan tilanteen vaikuttaneen siihen, millainen esityksestä on muotoutunut?
Olimme aloittaneet jo esityksen suunnittelun ja hakemusten tekemisen ja hakeneet esitykselle yhteistyökumppaneita ja ensi-iltapaikkaa, kun Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 käynnistyi. Sotatoimet alueella eivät ole mikään uusi asia, mutta hyökkäys toi tilanteen kaikkien tietoisuuteen, ja Suomeenkin alkoi saapua turvaa hakevia ihmisiä Ukrainasta. Oli selvää, että maailmantilanne vaikuttaa esitykseen ja tuo siihen uusia, hyvin akuutteja ja traagisia tasoja ja kodin menettämiseen liittyvät kysymykset näyttäytyvät erilaisina kuin vielä ennen vuoden 2022 helmikuuta. Emme halunneet sivuttaa näitä kysymyksiä, mutta halusimme myös pitää kiinni siitä, että aihe on tätä hetkeä ja tilannetta laajempi ja koskettaa monia ihmisiä, monina aikoina. Haastattelimme esitystä varten myös Ukrainasta saapuneita ihmisiä ja heidän juuri läsnäoleva ja parhaillaan elettävä kokemuksensa tuli osaksi esitystä. Maailmantilanteen muutos tuo myös esiin monia sensitiivisyyttä vaativia ja vaikeita ja pysähdyttäviä kysymyksiä. On hyvin erilaista puhua asioita, jotka ovat tapahtuneet monta vuosikymmentä sitten tai edellisille sukupolville, kuin asioita joita elää juuri nyt.
Tuut sie ottamaan jotakin? sai ensi-iltansa Haminassa. Turku ja Tehdas ovat esitykselle jo toinen koti. Koetko eri ”kotien” syventävän esityksenne tematiikkaa?
Kyllä, ehdottomasti. Haaveilin, että voisimme toteuttaa esitystapahtuman useammalla paikkakunnalla, ja koen että saamme lisää tietoa ja ymmärrystä esityksen teemoista, kun toimimme eri paikkakunnilla ja eri taustaisten ihmisten kanssa. On kiinnostavaa ja myös vaativaa rakentaa esitys kahteen eri kaupunkiin, kahteen eri kontekstiin ja kahteen eri paikkaan. Esityksen muotoon kuuluu se, että jotenkin kotiudumme esityspaikkakunnalle ja paikkaan. Vieraanvaraisuus, avuliaisuus ja ihmisten kohtaamiset ovat olleet keskeisessä osassa esitystä jo haastattelujen ja esityksen materiaalin ja rakentamisen myötä. Olemme leiponeet, siivonneet, tampanneet ja raahanneet mattoja pulkassa, saaneet paljon apua ja kohdanneet vieraanvaraisuutta. Meitä on kestitty, meitä on kuskattu, meille on lainattu mattoja ja kuppeja. Ennen kaikkea meille on jaettu tarinoita, esineitä, sävelmiä, reseptejä ja muistoja. Näistä kohtaamisista ja aineksista olemme muovanneet tämän esityksen, joka on molemmissa kodeissaan omanlaisensa.
Esitys pohjautuu haastatteluihin. Ovatko ne tuoneet esiin kenties yllättäviäkin jaettuja kosketuspintoja eri aikoina ja eri syistä kotinsa jättäneiden kesken?
Paljon löytyy tuttuutta ja jaettavaa. Ihmisten tavoista puhua löytyy samankaltaisuutta, samoja kokemuksia ja havaintoja. Samat teemat toistuvat ja kiertyvät, kun puhuimme ja kyselimme kodista, kodin menettämisestä ja kaipuusta. Mutta esiin nousi myös kysymys ymmärtämisen ja jakamisen mahdottomuudesta. Onko mahdollista jakaa ja ymmärtää, jos kokemukset ja kohtalot ovat erilaisia? On tärkeää antaa tilaa myös ei-ymmärtämiselle.
Esityksen ensimmäinen osa on yhdessä katsottava esitys, toisessa osassa katsojat saavat jatkaa aiheiden parissa omaan tahtiinsa. Lopuksi syödään ja juodaan yhdessä, jaetaan reseptejä ja ruokaan liittyviä muistoja. Miten esitys löysi rakenteensa?
Jotakin tämänkaltaista ajatusta rakenteesta oli mukana alusta asti. Pohdin esitysideaa miettiessäni, miten voisimme konkreettisesti jakaa jotakin, osallistua, tehdä ja toimia yhdessä. Miten esitys voisi olla aktiivinen tila. Tuntui, että se olisi olennaista näiden teemojen äärellä. Ajatus ruoasta ja yhteisestä ruokailusta tuli mukaan työryhmän kanssa esitystä yhdessä ideoidessa ja siitä tuli olennainen ja keskeinen osa esityskokonaisuuden ja esitysprosessin maailmaa. Haastattelujen myötä osoittautui todeksi ajatuksemme siitä, että ruoka liittyy ihmisten muistoissa kotiin. Ruoka on ruumiin ja sielun välillä kulkeva alus, joka kantaa vaikutteita ja muistoja kodista. Ruokailu on universaali, kielirajat ylittävä yhteisöllinen tapahtuma, joka linkittyy vahvasti myös tunnekokemuksiin.
Tuut sie ottamaan jotakin? koetaan Jokistudiolla. Tarjoaako tila jotain erityisen tärkeitä löytöjä ja mahdollisuuksia teokselle?
Jokistudio on kaunis ja hieno paikka toteuttaa esitys. Paikalla on hyvä ja rauhallinen henki, jossa on lupa kokeilla. Jokistudiolla yhdistyy mahdollisuus perinteiseen esitystilaan sekä vapaampaan olemiseen ihmisten kanssa yhdessä. Myös virtaava ja joki ja maisema ovat koko ajan läsnä tilassa.
Olit mukana myös Turun pääkirjastossa 2020 ensi-iltansa saaneessa Kuvitteellisten olentojen kokoelma -teoksessa, joka oli Tehdas Teatterin ja Toisissa tiloissa -kollektiivin yhteistuotanto. Millaisena osana esittävän taiteen vapaata kenttää näet Tehtaan?
Tehdas Teatterin ohjelmisto on innostava ja kunnianhimoinen. Teatteri tekee arvokasta työtä raivatessaan tilaa uudelle ja vielä löytämättömälle ja tarjotessaan kiintopisteen ja kotipesän monille vapaan kentän taitelijoille. Minusta Tehtaan henki on kodikas ja lämmin. Se näyttäytyy kiinnostavana, avoimena ja yhteisöllisenä kohtaamispaikkana, joka haluaa vaikuttaa yhteisöönsä myös laajemmin ja syvemmin kuin vain tekemällä esityksiä, ja haluaa olla mukana luomassa avoimempaa ja jaetumpaa tulevaisuutta.
Nimi: Eeva Kemppi
Syntymävuosi: 1979
Koulutus: Filosofian maisteri, taiteen tutkimus, Helsingin yliopisto
Tärkeimmät teokset: Olen toiminut esitystaitelijana esitystaiteen kollektiivissa Toisissa Tiloissa vuodesta 2011. Olen ollut mukana suunnittelijana ja esiintyjänä mm. seuraavissa teoksissa:: Porosafari (2009), Parkkitalo (2013), Moottoritie on meidän! (2014) Susisafari (2014) ja Panpsyykkiset sessiot (2015), Suuri koralliriutta (2018), Kuvitteellisten olentojen kokoelma (2020), Veden kulma 104,45˚ -videoteossarja (2021). Lisäksi olen suunnitellut lasten kanssa yhdessä toteutetun Teatteri Talven esityksen ja ympäristöteon Sinileväseikkailu kesällä 2019 ja 2022, kirjoittanut kaksi tietokirjaa (Like 2006 ja 2016) ja satoja kritiikkejä ja artikkeleja mm. Turun Sanomiin.
