”Kantanäylle on selvästi tarve yhteiskunnassa ja paikka taidekentällä”
Kiisu Tuomi on kuulunut Teatteri Kantanäyn ensembleen alusta saakka. Nyt sateenkaarikabaree tarkentaa katseensa Suomen kvääriin historiaan. Erityisen merkitykselliseksi nousee kaikki se työ, mitä edeltävät sukupolvet ovat tehneet sateenkaari-ihmisten oikeuksien eteen.
Olet ollut näyttämöllä jokaisessa Teatteri Kantanäyn esityksessä lukuun ottamatta Kuralan Kylämäessä toissa kesänä riemastuttanutta Homoilua suviyössä -esitystä. Lienee aikakin, että Kiisu Tuomi nähdään taas Kantanäyn ensemblessä?
Täytyy myöntää, että poisjääminen ei ollut helppoa. Kantanäky on minulle eräänlainen perhe ja taiteen tekeminen Kantanäyssä on minulle kutsumus, joten tuntui haikealta jäädä sivuun. Nyt oli kuitenkin niin, että minun oli keskityttävä omaan perheeseeni ja annettava aikaa myös muille tärkeille asioille elämässäni. Kantanäky on vuosien saatossa kuitenkin kasvanut ja sen on onnistunut kerätä joukkoonsa monia upeita, monilahjakkaita ja taitavia taiteilijoita, joten tiesin, että Kuralaan tehtävästä kesäteatterista tulisi huikea teos myös ilman minua ja Timo Väntsiä, joka samoin jäi sivuun tuosta produktiosta. Timon kanssa olimme kuitenkin olleet siihen asti mukana joka ikisessä produktiossa, joten sikäli oli viimein aika tajuta jäädä pois ja antaa välillä tilaa muille.
Paras ja tärkeä kokemus poisjäännin seurauksena oli tulla ensimmäistä kertaa katsojan roolissa Kantanäyn esitykseen. Kävin perheeni kanssa katsomassa Homoilua suviyössä ja koin miten vaikuttavaa teatteria Kantanäky tekee. Minut ns. ”kantanäytettiin” tai ”kantanäkytettiin” tai miten se nyt verbiksi parhaiten taipuisi, eli Kantanäky ikään kuin valaisi, glitteröi ja homopöllytti minut! Se oli kerta kaikkiaan upeaa ja siitä olen äärimmäisen kiitollinen. Nyt voin käsittää, mitä monet katsojamme kertovat kokeneensa, kun he hehkuttavat esitystemme vaikuttavuutta. Tauon jälkeen tuntuu näin ollen myös hyvin arvokkaalta voida palata osaksi tätä hienoa joukkoa.
Ensimmäisestä sateenkaarikabareestanne Ei kerta homoo tee tulee ensi vuonna kuluneeksi 20 vuotta. Millaisena Kantanäyn taival sulle näyttäytyy? Aihetta juhlaan varmasti riittää ensi vuonna(kin)?
Onhan tämä huikea taival, kun ajattelee, että idea lähti parin kaverin hullusta ideasta tehdä kabaree homoista. Aloitimme ilman mitään suuria ennakko-odotuksia, koska tiedostimme, ettei vastaavaa ollut tehty Turussa aikaisemmin. Ensimmäinen kabaree Ei kerta homoo tee sai alkunsa Ravintola SuXesiin itse rakennetulta, pienen pieneltä näyttämöltä, joka piti koota ja purkaa lähes jokaista esitystä varten. Kaikki on tehty käsikirjoittamista myöten muutenkin aina itse.
Katsoin juuri hiljattain taltiointia ensimmäisestä kabareestamme ja rakkaudella hymyilin esityksen kotikutoisuudelle. Peruukit olivat parhaimmillaan Punanaamiosta ja useimmiten teattereiden pölyisissä nurkissa vuosia pyörineitä takkukasoja. Muistan, että se oli absoluuttisesti parasta mihin silloin pystyimme. Nykyään visuaalisiin elementteihin pystytään panostamaan enemmän, mutta tietynlainen kotikutoisuus kuuluu edelleen Kantanäyn olemukseen, se on meille omaleimaista ja näen, että se on säilyttämisen arvoista.
Teemme työtä edelleen freelancereina, eikä takanamme luonnollisesti ole suurta laitosta tai resurssia, joka vastaisi vaikkapa pukusuunnittelusta, saati pukujen ompelusta. Jokainen näyttelijä huolehtii edelleen esimerkiksi puvustuksestaan pääsääntöisesti itse. Yhdessä toki sovimme ja mietimme suuret linjat ja nykyään meillä on mahdollisuus palkata myös apua ompeluun ja puvustuksen ratkaisuihin. Se on iso asia produktioissa, joissa on keskimäärin kahdeksan näyttelijää ja jokaisella helposti toistakymmentä roolia. Silti, jokainen pääsee edelleen myös itse ompelemaan, liimaamaan tai rakentamaan jotain näyttelijäntyön lisäksi. Samoin esityksissä jokainen toimii myös omana järjestäjänään ja pukijanaan. Tiukkatahtinen ja tarkka rytminen kabaree on tästäkin syystä näyttelijälle vaativa laji, koska ei voi herpaantua hetkeksikään siitä mitä tekee: kun et ole näyttämöllä, valmistaudut seuraavaan kohtaukseen kiireesti vaatteita vaihtaen. Välillä on puettavan vaatteen asettelusta kiinni, ehditkö seuraavaan kohtaukseen ajallaan. Vuosien saatossa olemme kuitenkin hioutuneet tässä lajissa ja tehneet siitä omaleimaisen näköistä. Kun itse tekee, niin saa juuri sellaista kuin haluaa, ja se on meidän voimavaramme.
Vaikka mainitsin isojen koneistojen puuttumisesta, esitysten ei ole tarkoituskaan olla ulkokultaisia tai päälle liimattuja vaan aitoja, rehellisiä ja lähestyttäviä. Sisällöllisesti teokset ovat olleet alusta asti korkeatasoisia ja olemme aina vaalineet syvempää ja yhteiskuntakriittistä tasoa töissämme huumoria säästelemättä. Parhaaseemme tietysti pyrimme joka ikinen kerta.
Teostemme myötä tunnettuutemme ja maineemme on vähitellen kasvanut ja esityksiämme on nähty viime vuosina monien tunnettujen teatteritalojen lavoilla niin Turussa kuin Turun ulkopuolella.
Olen Kantanäystä avoimesti ja rehellisesti hyvin ylpeä ja pidän sitä hyvin ainutlaatuisena ammatillisena esittävän taiteen yhteisönä, koska teemme huumorin kautta merkittävää taideaktivismia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten näkökulmasta. Samaan aikaan tuntuu absurdilta, että yhteisöämme yhä edelleen tarvitaan aktivistisessa mielessä nostamaan esiin perusihmisoikeuksiin ja yhdenvertaisuuteen kuuluvia asioita. Vaikka nautin kapinallisena olosta ja järjestelmän arvostelusta, toivon totta kai, että vielä minun eläessäni koittaisi aika, jolloin Kantanäky voisi keskittyä puhtaasti tekemään teatteria queer-narratiivissa, ilman aktivismin tarvetta. Poliittinen tilanne maailmalla tai Suomessa ei kuitenkaan näytä merkkejä sille, että aktivismin aika olisi ohi, päinvastoin. Kantanäylle on selvästi tarve yhteiskunnassa ja paikka taidekentällä.
Syytä juhlaan kuitenkin on. Ei ole nimittäin millään tavalla itsestään selvää, että olemme saaneet esittää näitä teoksiamme jo liki 20 vuoden ajan. Minusta on tärkeää muistaa, että Kantanäyn on tehtävä näitä esityksiä, koska me voimme. Toivon luonnollisesti Kantanäylle myös lukuisia vuosia lisää esittävän taiteen parissa. Juhlavuosi varmasti kuuluu ja näkyy ja haluan ehdottomasti olla mukana sen toteuttamisessa.
Millaisena näet Kantanäyn teosten ja luottoensemblen merkityksen itsellesi esiintyjänä?
Kuten jo mainitsin, Kantanäky on minulle kuin perhe. Se tarkoittaa, että ns. luottoensemble eli rakkaat perheenjäseneni Kantanäyssä takaavat ensinnäkin turvallisen tilan ja ilmapiirin taiteen tekemiselle ja vaikeiden aiheiden ja hyvin henkilökohtaistenkin kokemusten käsittelylle. Toiseksi, kaikki ovat myös omilla vahvuuksillaan varustettuja monilahjakkaita ammattilaisia, joten koen saavani heiltä myös jatkuvaa, äärimmäisen laadukasta oppia ja haastetta, mikä kehittää minua monipuolisesti esiintyjänä. Olen siis tuhannen kiitollinen ollessani näin onnekas, kun saan työskennellä näin sydämellisten ja taitavien kollegoiden kanssa. En voi liikaa korostaa, että Kantanäyssä meille on ollut aina tärkeää yhteishenki ja solidaarisuus, mikä on loppujen lopuksi jopa tärkeämpää kuin kunkin tuomat taidot.
Kantanäyn teokset puolestaan ovat monitasoisia ja tarjoavat näin ollen haastetta ja näyteltävää monipuolisesti. Olen myös äärimmäisen kiitollinen Kantanäylle, että sain yhdessä ohjaaja Heini Vanhteran kanssa tuen ja luottamuksen luoda sooloteoksen Rakasta mua! – Yhden lesbon kabaree, jossa pääsin laittamaan itseni kunnolla likoon näyttelijänä ja venyttämään myös kabareen rajoja.
Täällä sateenkaaren alla paitsi nostaa esiin tunnettua ja tuntematonta suomalaista sateenkaarihistoriaa, myös leikittelee keksityllä historialla. Lienee herkullista leikitellä sekä sillä, mitä on tapahtunut, että sillä mitä on voinut tapahtua?
Ehdottomasti se, että todellista sateenkaarihistoriaa on peitelty, on tarjonnut meille myös oivan leikkikentän temmeltää ja maalailla isolla pensselillä, jos ymmärrät mitä tarkoitan… Silti, olemme pyrkineet poimimaan historiasta olennaisimpia havaintoja, vaikka lopputulos olisikin kabareen tyyliin kuuluen reippaasti liioiteltu. Toisaalta tuntuu, että todellisia tapahtumia on ollut haastavaa liioitella ja totuus on luultavasti ollut paljon karumpaa kuin mitä hilpeä kabareemme antaa ymmärtää.
Tokikaan Täällä sateenkaaren alla -kabareessa ei nähdä kaikkea, mitä historiasta saimme irti kirjailtua. Osa teksteistä jouduttiin jättämään pöytälaatikkoon odottamaan tulevia produktioita, koska historiateema ja Suomen maantieteellinen kiertäminen tarjosivat niin paljon herkullisia aiheita ja juttuja, ettei kaikki materiaali kerta kaikkiaan mahtunut mukaan. Käsikirjoitusprosessissa kuitenkin jo selvästi korostui ja tuntui erityisen merkitykselliseltä kaikki se työ, mitä meitä edeltäneet sukupolvet ovat tehneet sateenkaari-ihmisten oikeuksien eteen ennen meitä, ja sen olemme tuoneet selvästi näkyväksi.
Esitys tarkentaa katseensa Suomen kvääriin historiaan. Onko prosessi tarjonnut sulle uusia näkökulmia ja oivalluksia liittyen sateenkaarihistoriamme vaiheisiin?
Olen kiinnostunut historiasta ylipäänsä ja siksi kiinnostunut myös itselleni tärkeästä sateenkaarihistoriasta. Kirjahyllyssäni löytyy ainakin pari teosta, jotka käsittelevät sateenkaarihistoriaa Antiikin ajasta lähtien, joten sinänsä monikaan ilmiö tai asia ei tullut minulle uutena. Totta kai jotkin nyanssit ja askelmerkit Suomen sateenkaarihistoriasta tarkentuivat ja esiin tuli joitakin itselleni uusia tunnettuja henkilöitä, joilla en tiennyt olleen romanttisia suhteita samaan sukupuoleen tai vastaavaa. Eniten minuun kuitenkin vaikutti pysähtyminen sen äärelle, kuinka moni ihminen on joutunut piilottamaan itsensä ja oman rakkautensa, pelkäämään henkensä uhalla ja taistelemaan, asettamalla itsensä julkisesti alttiiksi pilkalle ja jopa väkivallalle tavoitellessaan jokaiselle kuuluvia perusihmisoikeuksia. Vaikka olen ollut siitä tietoinen, se on silti ollut pysäyttävää ja hyvin koskettavaa. Olen todella kiitollinen niille ihmisille, jotka ovat uskaltaneet aikanaan tuoda äänensä kuuluviin niin, että itse olen saanut syntyä sellaiseen Suomeen, jossa homous ei ole ollut enää rikos eikä sairaus. Olen ylpeä siitä, että olen aikuisena jatkanut tuota aktivismia.
Muutama menneiden kabareiden hahmosi on jättänyt katsojiinsa lähtemättömän jäljen. Onko joukossa itsellesi erityisen rakkaiksi muodostuneita hahmoja?
Muutamat hahmot ovat tosiaan jääneet elämään vielä päättyneiden produktioiden jälkeen ja olen tehnyt niillä keikkaa erinäisissä tapahtumissa. Kämmenselkä edellä toisten miesten bibelssejä ohimennen siveltävä Veijo on näistä yksi. Veijo syntyi Tarjoilija, keitossani on homo -kabareehen 2024. Kuten Veijo, kas kummaa, useimmat elämää jatkaneista hahmoista ovat lopulta aika vastenmielisiä tyyppejä, mutta typeryksille onkin terapeuttista nauraa. Noita henkilöitä yhdistää kenties tietynlainen rajattomuus – heitä eivät sido säädyllisyyden normit, ja tällöin myös näyttelijänä on mahdollista venyttää ilmaisua. Minulle on silti aina tärkeää, että nauraminen tapahtuu oikeaan suuntaan eli ylöspäin. En halua loukata ketään ja minulle on tärkeää, että yleisöllä on turvallinen olo.
Nimi: Kiisu Tuomi
Syntymävuosi: 1983
Koulutus: Teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK)
Tärkeimmät teokset: Autofiktiivinen sooloni Rakasta mua! – Yhden lesbon kabaree (2022) ja lisäksi oikeastaan kaikki 10 muuta Kantanäyn kabareeta, joissa olen ollut mukana. Erityisen merkittävänä ensimmäinen, Ei kerta homoo tee (2007), alkusysäys kaikille muille. Lisäksi Hyvää yötä Herra Hakkarainen Turun kaupunginteatterissa (2010–11).
Merkittävimmät teatterikokemukset: Ensiksi mieleen tulee Vaahteramäen Eemeli vuonna 1987 Turun Kesäteatterissa Vartiovuorella. Lienee ensimmäinen teatteriesitys, jonka olen koskaan nähnyt. Muistan siitä pätkiä yhä, koska rakastuin silloin teatteriin. Olin 4-vuotias. Muita merkittäviä kokemuksia katsojana ovat ainakin Pienin yhteinen jaettava (ohj. Mikko Roiha, 2008), 12 Karamazovia (ohj. Kristian Smeds, 2011), Kristuksen morsian (ohj. Heini Junkkaala, 2010), Kalevala (ohj. Jakob Höglund, 2019) ja As YOU like it! À la Carte Experimance (Outi Condit, 2008).