”Näinä aikoina, jolloin fasismi nostaa päätään, vapaan mielen vaaliminen on entistä tärkeämpää”
Esitystaiteilija Seija-Leena ”Seikku” Salo ja muusikko ja äänisuunnittelija Aino Lehtovaara ovat tehneet monta näyttämöteosta yhdessä. Hellin unia toi heidät työskentelemään aiempaa työparimaisemmin.
Hellin unia lähti liikkeelle teoksesta Helli sillä isoäidin kainalo on kuoppa, jonka teitte osaksi Isoäideillemme-kokonaisuutta. Missä vaiheessa ajatus Hellin unista syntyi? Millaisena koette teosten suhteen?
Seikku: Teoksessa Helli sillä isoäidin kainalo on kuoppa käsittelin naisten välistä ja naiseen kohdistuvaa katsetta isoäitini Helli Salon kautta. Helli oli toiminnan nainen, mutta yllättävän kiinnostunut unista. Hän kirjoitti niistä lyhyin lausein, tyyliin: ”Näin unta porkkanoista.” Esityksessä Helli sillä isoäidin kainalo on kuoppa unia päätyi moneen kohtaukseen, mutta materiaali ei tyhjentynyt mulle siihen. Hellin lyhyet unikuvaukset kutsuivat rytmiseen leikkiin ja tuntuivat jättävän avaraa tilaa kenen vaan mielikuvituksen tarttua. Tämä on mulle toinen kerta, kun työskentely näyttämöteoksen parissa on synnyttänyt kipinän uuteen teokseen, jossa yleisön ruumiillinen, aistiva ja tajunnallinen kokemus on keskiössä.
Muodoltaan ja sisällöltään teokset ovat täysin erilliset, mutta tavallaan Hellin unia voisi pitää myös lempeänä vastakappaleena Helli sillä isoäidin kainalo on kuoppa -teokselle. Edellisessä teoksessa käsittelyssä oli paljon (ylisukupolvista) suorittamista, kohtaamattomuutta ja uupuneita hetkiä. Hellin unia tarjoaa suorittajille ja uupujille sylin, ja kutsuu kohtaamaan ainakin itseään. Omassa työssäni koen molempien teosten sijoittuvan samaan jatkumoon, jossa lähestyn ruumiillisuutta ja (itse)myötätunnon kysymyksiä feministisestä tulokulmasta.
Aino: Helli sillä isoäidin kainalo on kuoppa -esityksen unikohtaus alkoi vetää minua jo teosta tehdessä vastustamattomasti puoleensa, ja niin voimakasta vetoa on yleensä syytä kuunnella, sillä siellä on jotain, joka tahtoo tulla löydetyksi. Vaikka Hellin unia on oma erillinen teoksensa, ja toimii omalla tajunnan rajatilan logiikallaan, koen että Isoäideillemme-kokonaisuudessa avatut kurkistukset esivanhempiemme henkiseen perintöön sekä suorittamisen ja levon suhteeseen versoivat tähän omalakiseen jaettuun uneen jotain erityistä.
Olette työskennelleet yhdessä useissa teoksissa. Mitä yhteinen työhistoria mahdollistaa Hellin unille?
Seikku: Mulle yksi Hellin unia -teoksen lähtökohdista oli myös unelma tehdä teos, jossa niin lukuisissa esityksissä äänisuunnittelijana, säveltäjänä ja muusikkona toimineen Ainon ääni olisi keskiössä. Se, että äänisuunnittelu on nyt niin keskeinen osa teosta, on tehnyt yhteistyöstämme aiempaa tiiviimpää. Olemme työskennelleet aiempaa enemmän työparimaisesti sekä esityksen dramaturgian luojina että esiintyjinä. Siitäkin on tosin yksi kokemus kymmenen vuoden takaa, kun teimme lastenteatteriesityksen Lankapallo Pom Poks Seikkailupuistoon. Nyt aivan uutta on se, että tuotamme molemmat ääntä tilaan, pitkälti eri rooleissa, minä enemmän puhuen, Aino enemmän laulaen ja äänimaailmaa luoden. Mutta myös yhdessä herkästi improvisoituja harmonioita hapuillen.
Aino: Meillähän on yhteistä teoshistoriaa myös ääni-improvisaatiotaiteen alueelta viidentoista vuoden takaa. Lauluyhtyelauluakin olemme yhdessä harrastaneet, joten pohjaa yhteiselle ääntelylle olemme luoneet lopulta aika pitkään.
Teos on uninen äänikudelma, ylistys unille, ihmisen tajunnan tajuttomalle avaruudelle. Mitkä ovat olleet lähtökohtanne uneksimaan kutsuvassa kokemuksellisessa teoksessa? Onko prosessi tarjonnut yllättäviä löytöjä?
Seikku: Mulle esitykset, joissa yleisön ruumiillinen ja tajunnallinen, moniaistinen kokijuus on keskiössä, on intohimo. Hellin unia tehdessä on kiinnostanut erityisesti, miten luodaan tilaa, jossa yleisön tajunta voisi vapaasti dippailla kohti unen rajamaita ja uneen asti. Se on vaatinut paljon turvallisuuden pohtimista. Miten luoda turvallisuutta samalla, kun emme kuitenkaan voi (emmekä halua) kontrolloida yleisön kokemusmaailmaa? Koeyleisöt ovat olleet tässä prosessissa välttämättömiä, ja niistä ensimmäisen, todella arvokkaan, kokemuksen saimme jo aivan työskentelyn alussa Testing, testing -illassa syksyllä 2023. Silloin illassa teknikkona toiminut Valtteri Alanen avasi ajatuksiaan ääniteknisestä toteutuksesta, joka voisi sopia tähän teokseen, ja saimme napattua Valtterin työryhmäämme. Mulle on ollut kiinnostavaa seurailla kahden äänisuunnittelijan yhteistyötä vieressä, ja huomata, kuinka kaiutin- ja mikrofonivalinnoilla on yllättävän paljon merkitystä yleisön herkkiinkin tiloihin vievän ääniteoksen kannalta.
Unen ja valveen rajamailla tapahtuva aistien stimulointi lienee tarkkaa, mutta myös antoisaa tasapainoilua?
Aino: Unen ja valveen sekä niiden rajapintojen välinen tila on kokijalleen hyvin yksityinen ja hauras. Oli itsestäänselvyys, että juuri tähän teokseen elävänä laulettu ja äännelty äänimateriaali on ainoa oikea vaihtoehto. Olen jo useamman vuoden säveltänyt ja äänisuunnitellut psykoakustisesti ja tilalähtöisesti, joten Hellin unia on monessa mielessä äänisuunnittelijan unelmien täyttymys.
Työskentelimme teoksen parissa kolmessa eri residenssissä Jokistudiossa. Tuolloin tutkimme tilan akustisia ominaisuuksia huolellisesti, sillä Jokistudiolla on oma luonteensa ja omat tiettyjen taajuusalueiden kommervenkkinsä. Valtterin ehdotuksesta rakensimme tilaan nelipistekaiutinjärjestelmän lisäksi itse tilan seiniä ja lattiaa kaiuttavan äänentoiston, joka mahdollisti erilaisten tekstuurien käytön ja sai tilan hengittämään lempeästi aaltoillen.
Unet ovat vahvasti henkilökohtaista, intiimiä maastoa. Tämä tarjonnee kiehtovia mahdollisuuksia suhteessa siihen, että esitystilanne on jaettu, kollektiivinen tilanne?
Seikku: Mä olen itse kokenut elämässä usein, että jonkin yhteisen tilanteen (esityksen, työpajan, rituaalin, harjoitteen) raamit mahdollistavat sisäisiä kokemuksia, joille ei yksin pystyisi luomaan tilaa. Hellin unissa ehkä se yhteisen ja yksityisen yhtäaikainen läsnäolo on tavallista voimakkaammin läsnä, ja voi olla myös jännittävää. On ihanaa ja haurasta ja kutsuvaa tunnustella sitä maastoa. Miten me taiteilijoina viestimme, että kaikki kokemukset ovat tervetulleita tilaan?
Millaisen unennäön tyyssijan Jokistudio on teille tarjonnut?
Seikku: Millaisen unennäön tyyssijan Johanna Latvala on siitä rakentanutkaan?! Olemme työskennelleet suhteessa tilaan ja samalla luoneet sen uudeksi. On ihanaa saada jakaa Johannan käsien jäljiltä hetkeksi aivan toiseksi muuntunut Jokistudio tuttujen ja uusien kävijöiden kanssa. Johanna venyi prosessissa myös teoksen valosuunnittelijaksi, mikä ei ollut alunperin hänen tonttiaan. Ja valosuunnittelua tuli myös ulkopuolelta: Tieto, että Valon polku -tapahtuman Flower Power -teos heijastetaan seinään, josta on Jokistudioon suuret ikkunat, sai aluksi nielaisemaan monta kertaa. Mutta lopulta muutaman himmennyskerroksen avulla ikkunoista tuli ihan toimiva kohtaamispinta kahdelle täysin eri teokselle.
Aino: Jokistudion ulkopuolelta kuuluva maailma ja huoneen kohisevat putket integroituvat Hellin unien kudelmiin sekä äänisuunnittelussa että käsikirjoituksessa. On mielekkäämpää tehdä yhteistyötä ympäristön kanssa kuin taistella sitä vastaan.
Tokkopa olen hakoteillä, jos tulkitsen, että Hellin unia korostaa, että uneksimisella on itseisarvo?
Seikku: Yötajunnan tai unennäön paradoksi on se, että se kieltäytyy näyttäytymästä järkevältä tai hyödylliseltä, mutta nykytiede tietää, että uneksimisella on palauttavaa merkitystä. Eli kaikessa järjettömyydessään se on sittenkin hyödyllistä. Jotenkin tää yhdistyy mulle myös taiteen itseisarvoon. Että järjettömältä näyttävä on välttämätöntä, olemisessa on aina jotain hallitsematonta, selittämätöntä, intuitiivista. Näinä aikoina, jolloin fasismi nostaa päätään, vapaan mielen vaaliminen on entistä tärkeämpää.
Aino: Hoiva ja lepo ovat toden totta tässä ajassa aika radikaali kannanotto.
Unet saattavat toimia yllättävinä alkulähteinä taiteellisille prosesseille. Onko tämä prosessi tarjonnut sytykkeitä seuraaville yhteistöillenne?
Seikku: Prosessissa on todellakin syntynyt aika yllättävä tulevan yhteistyön suunnitelma. Sen verran siitä voi tässä vaiheessa sanoa, että toivotaan, että se toteutuu ja voimme kehittää yhteistä praktiikkaamme uusien teosten parissa. Lisäksi olisi kyllä ihanaa, jos Hellin unia voisi tulla sovitetuksi uusiin tiloihin.
Nimi: Seija-Leena Salo
Syntymävuosi: 1980
Koulutus: Teatteri-ilmaisun ohjaaja (YAMK), tanssi-innostaja ®, koulutettu hieroja
Tärkeimmät teokset: Puukalmojen pidot (Grus Grus Teatteri 2024), Isoäideillemme / Helli sillä isoäidin kainalo on kuoppa (JoJo Oulun Tanssin keskus 2022), Afganistan 100 – the years of interdependence (Tehdas Teatteri 2019), yhdelle kokijalle suunnatut teokset, mm. Kehto experimance (2012) sekä tietenkin Huoneiden kirja (Tehdas Teatteri 2021)
Merkittävimmät teatterikokemukset: Nostan tähän kaksi tekijöilleen henkilökohtaista sooloa. Ensin kokemus kotoisesta Jokistudiosta: Janna Haaviston Avvikelse tuntui elämää mullistavalta kokemukselta. No, eihän se elämä ehkä sen isommin mullistunut, mutta Avvikelse resonoi syvällä mun ruumiissa ja tajunnassa paljon yli tapahtumahetken. Ja sitten: Noora Dadun Minun Palestiinani. Esitys oli vaikuttava tyylillisesti, sisällöllisesti ja tekona, mutta ennen kaikkea siksi, että kun seisoin muun yleisön kanssa antamassa aplodeja, uskon kokeneeni sen saman turhauttavan kysymyksen kuin tekijä itse: Mitä sitten? Miten tämä meidän vaikuttumisemme vaikuttavasta esityksestä vaikuttaa palestiinalaisten oikeuksien toteutumiseen? Molemmista esityksistä jää kysymys: mitä se vaikuttuminen oikeastaan on? MIien taiteen synnyttämät tunteelliset, aistilliset ja älylliset kokemukset tislaantuvat arkeemme?
Nimi: Aino Lehtovaara
Syntymävuosi: 1977
Koulutus: Muusikko (Turun konservatorio), melkein kandi (kulttuurien tutkimus/uskontotiede)
Tärkeimmät teokset: Sun Eaters 2024 & Interspecies Diplomacy: Ritual 2023 (Mali Weil / Centrale Fies, Italia), Isoäideillemme-kokonaisuus (Jojo Oulun tanssin keskus 2022), Animalisk Hymn (Åbo Svenska Teater 2009)
Merkittävimmät teatterikokemukset: Antti-Juhani Mannisen ja Jarkko Forsmanin Toiset kaltaiset ja Janna Haaviston Avvikelse. Ja tietysti Huoneiden kirja, mutta ehkä sitä ei lasketa, kun en ollut kokija vaan esiintyjä?