”Ajan viettäminen kasvien kanssa on ollut prosessimme varsinainen ’ruohonjuuritaso’”
Jokistudio pursuaa näyttämövuoden alkajaisiksi kasvien ikiaikaista tietoa, kun taiteilijapari Mikko Bredenberg ja Mira Taussi työryhmineen tuovat ensi-iltaan Kasvien elämästä -teoksen.
Työprosessinne ovat usein kestollisesti pitkiä ja alkavat muutamista sanoista, kuvista ja esineistä. Minne ajoittuu Kasvien elämästä -teoksen alkupiste? Entä mitä alkulähteitä teoksella on?
Mira: Kasvien elämästä -teoksen alkupiste sijoittuu vuoteen 2020, jolloin ihmettelin päivittäisillä kävelyilläni metsässä kasvavia saniaisia. Ne vetivät minua jollakin tavalla puoleensa. Pysähdyin ajattelemaan sitä, kuinka saniaiset ovat asuttaneet maapalloa jo satoja miljoonia vuosia ennen ihmistä ja minusta tuntui siltä, että niiden on jollakin tapaa tiedettävä tästä maailmasta meitä ihmisiä enemmän.
Mikko: Tärkeänä teoreettisena taustamateriaalina meillä oli – erityisesti prosessin alkuvaiheessa – filosofi Emanuele Coccian kirja Kasvien elämä, josta mukailimme myös esityksemme nimen. Coccia käsitteellistää kirjassaan elämää kasveille ominaisen olemisen tavan kautta ja kysyy, mitä on elämä näille maailmamme luojille, joihin meidän (ihmisten ja muiden eläinten) olemassaolo kietoutuu hyvin konkreettisesti jokaisessa hengenvedossa. Coccian teksti antoi meille ikään kuin ”silmälasit”, joiden läpi ohjauduimme prosessin alussa havainnoimaan kasveja. Kasvien havainnointia maastossa olemme tehneet läpi prosessin – kutsumme tätä kenttätutkimukseksi. Tämä aistinvarainen havainnointi, ajan viettäminen kasvien kanssa, on ollut prosessimme varsinainen ”ruohonjuuritaso”.
Teoksissanne kaikki näyttämölle tuotu elollinen ja eloton aines esiintyy tasa-arvoisesti. Pyysitte kasveja ohjaamaan esityksen, joka kertoisi kaiken kasvien elämästä. Millaisia kanssatekijöitä kasvit ovat?
M & M: Edellisen vastauksemme loppu jo hieman johdattelikin tähän: Teoksemme kaikki näyttämömateriaali tosiaan pohjaa sille työlle, jota olemme tehneet kasvien kanssa maastossa. Toimintatapamme on ollut seuraava: Olemme lähteneet harjoitussalilta ulos – kukin esiintyjä yksin. Ensin olemme pyytäneet edessämme avautuvalta maisemalta, että se johdattaisi meitä. Tässä ei ole mitään mystistä. Lähdet kävelemään, ehkä vähän päämäärättömästi, ja jo pian saatat huomata, että ”jokin” ikään kuin tuntuu kuljettavan sinua. Aika usein jokin asia tai reitti tuntuu vetävän sinua puoleensa enemmän – seuraat vain tätä tuntemusta.
Olemme huomanneet, että hyvin usein kuljeskelun aikana jokin paikka maastossa tuntuu ”ilmoittavan itsestään”: tämä on nyt se paikka, jota minun pitää tarkastella lähemmin. Joskus paikka löytyy myös aivan tietyn kasvin kohtaamisen kautta. Tuntuu, että nimenomaan jokin kasvi näyttäytyy sinulle, vetää sinua puoleensa.
Tällaisen paikan löytämisen kautta olemme siirtyneet seuraavaan pyyntöön: ”Ohjaa/ohjatkaa minua.” Tässä on kyse herkistymisestä paikan kasveille tai joskus jollekin aivan tietylle kasviyksilölle. Lähes aina jotakin on tapahtunut. Eri paikoissa, eri kasvien (tai kasvin) kanssa, eri vuodenaikoina, on syntynyt erilaisia liikkeitä, ruumiillista olemista, ääntelyä…
Tapahtuneen kanssa olemme sitten palanneet ”kenttätutkimuksestamme” takaisin harjoitussaliin. Emme lähtökohtaisesti selitä tai kuvaile sanallisesti toisillemme maastossa tapahtunutta. Toiset näkevät nyt harjoitussalissa tuon maastossa syntyneen liikesarjan, ruumiillistetun muodon… tai mitä nyt kulloinkin on syntynyt.
Olemme huomanneet, että tämän toimintatavan säännönmukaisuus teoksen näyttämömateriaalin tuottamisessa on ollut keskeistä taiteellisen muodon löytymiselle. Treenisalissa kasvien läsnäolo on nyt jollain tavalla ruumiin kantamana. Kasvit itse ovat treenisalista poissa – mutta silti läsnä, koska kokemus niistä on esiintyjän ruumiissa.
Kun seuraamme treenisalissa toistemme pieniä esityksiä, siinä on usein jotakin hyvin herkistävää – ja toisinaan myös valtavan hassua. Tarkemmin ajatellen: usein vähän itkettää ja naurattaa samaan aikaan. Ja välillä kauhistuttaa!
Toimintatapaamme voisi varmasti myös problematisoida ja haastaa: ”Miten te nyt voitte väittää, että kasvit ovat todella ohjanneet teitä – ja tämän esityksen?”. Onkin aivan selvää, että kyse on myös kuvittelustamme… mutta on myös täysin varmaa, että olemme varmasti antaneet kasveille aikaamme, olemme viettäneet aikaa kasvien läheisyydessä ja tarkkailleet niitä: ja pyrkimyksemme herkistyä niille on ollut täysin vilpitön.
Teoksillenne ominaista on ruumiillisen ilmaisun äärimmilleen harkittu pelkistyneistyys. Kasvit lienevät pelkistyneisyydessä inspiroivia kanssatekijöitä?
M & M: Kyllä! Mutta kasvit ovat myös äärettömän monimutkaisia ja ajoittain ne pyytävät niin vaikeita asioita, että ihmiskeho ei pysty toteuttamaan näitä ohjauspyyntöjä!
Sanattomuus on myös näyttämötaiteellenne keskeinen elementti. Kasvien, joita lumoaviksi tuppisuiksi luonnehditte, voisi kuvitella olevan antoisia työtovereita sanattoman ilmaisun mahdollisuuksia tutkiessa?
Mikko: Emme olleet tämän esityksen kohdalla päättäneet ennakkoon, että tästä tulisi sanaton esitys… mutta kasvien kanssa vietetty aika kuitenkin vahvisti ennakko-oletuksen: kasvit tuntuvat synnyttävän meissä lavalla ensisijaisesti ei-sanallista ilmaisua.
Mira: Sanattomuus on tosiaan keskeistä teoksillemme, mutta se ei ole itsetarkoituksellista. Jos teos vaatii sanoja, niin silloin niitä saattaa olla myös syytä käyttää. Tämän teoksen kohdalla teimme rajauksen sanattomuuteen prosessin aikana. Esityksen materiaalin tuottamisen tapa ja näyttämölle syntynyt materiaali alkoivat näyttää sen, etteivät sanat kuulu tähän esitykseen. Mykkiä kasvit eivät kuitenkaan tulkintamme mukaan ole. Kasvit tarjosivat yhtä aikaa sekä miellyttävän että haastavan lähtökohdan työstää sanatonta ilmaisua. Kasvien havainnointi tarjosi paljon materiaalia jonka pohjalta luoda: ei ollut sinänsä vaikeaa yrittää esimerkiksi jäljitellä kasvin muotoa tai liikettä. Haasteen ja toisaalta antoisuuden tuotti se, kuinka tehdä kasvimaailmasta syvästi itseä puhuttelevia havaintoja ja jäsentää ne esiintyvien ihmisruumiiden ja esineiden kautta näyttämölle.
Ammennatte japanilaisen luontorunouden perinteistä, ja tuo runous nousee erityisestä uppoutumisen tapahtumasta. Avaisitteko uppoutumisen käsitettä ja miten se on työskentelyssänne läsnä?
Mikko: Tämä vaatii vähän pidempää vastausta. Minä olen itse asiassa lanseerannut tämän ”uppoutumisen” käsitteen. Tuo aiemmassa kuvailemamme toimintatapa ”kenttätutkimuksen” toteuttamisessa voi johtaa tarkoittamaani uppoutumiseen. Kyse on tietynlaisesta kokemuslaadusta. Olen tutkijana kiinnostunut erityisesti kokemuksen (fenomenologisesta) tutkimuksesta. Fenomenologisessa tutkimusperinteessä on kiinnitetty huomiota fenomenologisen tarkastelutavan ja zen-filosofian yhteyksiin. Tätä kautta tulin itse myös löytäneeksi japanilaisen luontorunouden ja erityisesti yhden BashŌn (1644– 1694) runon:
Kun katson tarkasti,
näen nazunan kukkivan
pensasaidan vieressä!
Tästä pienestä runosta puolestaan on olemassa tohtori Daisetsu Teitaro Suzukin (1870–1966) tulkinta siitä, mitä BashŌlle oikeastaan tapahtuu hetkessä, josta runon sanat nousevat. Suzukin tulkinta löytyy hänen kirjoituskokoelmastaan Luentoja zenbuddhalaisuudesta. Suzuki arvelee, että BashŌ oli todennäköisesti kävelemässä pitkin maantietä, kun hän huomasi jotain unohdettua aidan vieressä. Runoilija meni lähemmäs, katsoi sitä tarkasti ja havaitsi, että se oli pelkkä mitätön rikkaruoho. Suzukin mukaan runo kuvaa tätä yksinkertaista tapahtumaa ilman mitään erityistä runollista tunnetta – lukuun ottamatta kahta viimeistä tavua, jotka kuuluvat japaniksi ”kana”. Tämä pääte merkitsee, Suzukin mukaan, tiettyä ihailun, ylistyksen, surun tai ilon tunnetta ja se voidaan joissakin yhteyksissä varsin osuvasti korvata kielessämme huutomerkillä. Seuraavaksi Suzuki tekee muutamia huomioita BashŌn tarkastelemisen tavasta tähän runoon tukeutuen. Ensinnäkin BashŌ ei tee tälle nazuna-kukalle mitään. Hän ei poimi sitä – ei edes kosketa. Hän vain katsoo sitä tarkasti ja vaipuu ajatuksiinsa. Suzuki korostaa, että BashŌn lähestymistavassa erityistä on, että hän pitäytyy ”absoluuttisessa subjektiivisuudessa”, jossa hän näkee nazunan ja nazuna näkee hänet. Tämän tulkinnan Suzuki perustaa BashŌn sanavalinnalle ”katson tarkasti” (japaniksi ”yoku mireba”). Sana ”tarkasti” vihjaa Suzukille, ettei BashŌ ole enää pelkkä ulkopuolinen tarkkailija vaan että kukka on alkanut hiljaisesti ja ilmaisuvoimaisesti ilmaista itseään hänelle. Tulkintani mukaan Suzuki ilmaisee BashŌn tarkastelutavalle ominaisen asenteen tiivistäessään zeniläisen lähestymistavan seuraavasti:
”Zeniläinen lähestymistapa tarkoittaa astumista sisään suoraan kohteeseen itseensä ja sen näkemistä ikään kuin sisäpuolelta. [–] Tällöin kukka puhuu minulle ja tunnen kaikki sen salaisuudet [—]. Kuitenkin nyt, tuntiessani kukan, tunnen myös Itseni. Tarkemmin sanottuna, kadottaessani itseni kukkaan tunnen sekä Itseni että kukan.”
Tällaista lähestymistapaa todellisuuteen Suzuki nimittää zenin lähestymistavaksi, esitieteelliseksi tai metatieteelliseksi, jopa tieteenvastaiseksi tavaksi.
Tarkoittamani ”uppoutuminen” on kokemuslaatua, joka voi avautua kohteen (tässä tapauksessa siis kasvin) kohtaamisesta tavalla, jossa tunnistuu näitä piirteitä: tuntuu kuin kohde olisi alkanut ilmaista itseään sinulle. Kuljeskellessamme maastossa olemme monesti huomanneet, miten jokin yksittäinen kasvi on ikään kuin ”näyttäytynyt”. Kyse on toisinaan hyvin lyhyestä hetkestä. Joskus olen kokenut, että tuota hetkeä on mahdollista pidentää ”katsomalla tarkasti”. Tämä ”tarkasti katsominen” taas on hyvinkin arkisesti sitä, että antaa katseensa pysyä kohteessa.
Kaikki tämä mille yritän antaa tässä sanoja on taiteellista, ruumiillista tekniikkaa. Siis havainnoinnin ja huomion suuntaamisen tapaa.
Luonnehditte teosta hykerryttävän runolliseksi ja yllättäväksi. Hykerryttävyydestä tulkitsen, että koomiset sävyt ovat myös läsnä. Kasvit lienevät suuria humoristeja?
M & M: Kyllä, esityksessämme on – ainakin meidän mielestämme – paljonkin koomisuutta. Koomisuus varmaankin kumpuaa vilpittömästä pyrkimyksestämme antaa kasvien ilmaista itseään kauttamme. Samalla kun ”muutumme” kasveiksi lavalla tietysti näkyy ihminen, joka on käyttänyt huomattavan määrän aikaa ilmentääkseen kasvien elämää ja niille ominaista tapaa olla. Tuo ihminen on (toivottavasti) vilpittömässä pyrkimyksessään liikuttavan koominen… mutta ehkäpä nämä arvostelmat olisi nyt syytä jättää katsojiemme tehtäväksi. Emme usko, että esitystämme voi mitenkään katsoa tai kokea ”väärin”.
Nimi: Mikko Bredenberg
Syntymävuosi: 1977
Koulutus: teatteritaiteen tohtori, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu
Nimi: Mira Taussi
Syntymävuosi: 1990
Koulutus: nukketeatteritaiteilija, Turun Ammattikorkeakoulun Taideakatemia
Tärkeimmät teoksemme: Haitulan matkassa (Tampereen Työväen Teatteri 2024.), ohjaus Mikko Bredenberg, nukke- ja esineteatteriohjaus Mira Taussi. Huoneet meren äärellä (Turku 2017. Kurgan, Venäjä 2018. Tampere 2021), konsepti ja ohjaus Mikko Bredenberg ja Mira Taussi. Kaislat vartioivat minua (Barker-teatteri 2017), käsikirjoitus, ohjaus ja lavastus Mikko Bredenberg, apulaisohjaus Mira Taussi.
Taiteilijapari Bredenberg&Taussi: www.visuaalinenteatteri.fi