Bodybuilding -festaripassi (50€) oikeuttaa sisäänpääsyyn neljään esitykseen.
Osta festivaalipassi alla olevasta painikkeesta. Saat ostostasi lippukoodin.
Valitse ohjelmistosta haluamasi esitykset (4) ja varaa festivaalipassipaikat lähettämällä lippukoodi ja lista valitsemistasi esityksistä osoitteeseen liput@tehdasteatteri.fi
Human Sound II on yksityiskonsertti, jossa kehomusiikki, kuvittelu ja kerroksellinen sävellys pyrkivät tuomaan yleisön takaisin itsensä luo, ihminen kerrallaan.
Rakentamalla henkilökohtaista ja intiimiä yhteyttä vieraan kehon äänimaailmoihin, saa yleisö mahdollisuuden tutustua oman kehonsa kuunteluvoimaan, upottautuen syvemmälle inhmillisyyteen itsessään.
Human Sound II konsertissa yleisö on esitystilassa yksin, ja hänelle soitetaan eri säveltäjien teoksia jotka ovat kaikki luotu esiintyjä En Ping Yu:n kehosta ja liikkeestä nauhoitetuista äänistä. Säveltäjät ovat käyttäneet hyvin erilaisia sävellystapoja, mutta yhdessä niistä muodostuu konserttikokonaisuus, jossa katsojan kokemus toimii kapellimestarina.
Huom! Lauantain 13.5. esitykset toteutetaan yhden henkilön sijasta kuudelle katsojalle kerrallaan.
Human Sound -ryhmä tuo Bodybuilding festivaalille äänen ja kehon ristiaallokossa luovivan esityssarjansa (Human Sound I ja Human Sound II), jossa ihmisyys sävellyksenä ymmärrettynä kohtaa ihmisenä olemisen kokemuksen, ihmisten väliset yhteydet sekä äänen yleiset ja henkilökohtaiset ulottuvuudet. Teokset kulkevat herkkyyden, aistillisuuden, syväkuuntelun, empatian ja kommunikaation läpi kohti inhimillisyyden ydintä, ääni oppaanaan.
Ääni on vastinkappale iholle, aisteille ja aistikkuudelle. Human Sound -tutkimusprosessi alkoi seuraamalla ranskalaisen psykoanalyytikko Didier Anzieun ajatuksia ihon ja äänen välisistä yhteyksistä. Hänen tutkimuksensa pyrkii osoittamaan kuinka vauvat syntymästään lähtien kuuntelevat koko kehoillaan, ilman tarvetta ymmärtää mitä mikäkin ääni tai kosketus on, tai mitä ne edustavat. Tunto- ja kuuloaisti toimivat yhteen, jopa yhtenä. Human Sound I ja II ovat esityksiä jotka pyrkivät palauttamaan muiston tuosta yhteisaistillisesta kuuntelemisesta elettyyn kokemukseen, ainakin esitystapahtuman ajaksi.

