green tree lungs isolated on white

Huokaus

Huokaus on audioteos, joka kuunnellaan metsässä. Jokainen voi kokea sen missä tahansa metsässä, itselleen sopivaan aikaan, yksin tai toisen kanssa. Huokaus upottaa kokijansa metsän syleilyyn. Maailma virtaa jatkuvasti läpi niin meistä kuin toisista eläimistä, puista ja kasveistakin. Tämä jatkuva yhteytemme ympäristöön on syvän intiimiä, vaikka se tapahtuu lähes huomaamatta. Huokauksessa voimme hetken seisahtaa omien itsemme ja sitä ympäröivän maailman äärellä.

Teos käsittelee suhdettamme ympäröivään maailmaan hiilen kierron kautta. Halusimme tai emme, olemme jatkuvasti syvässä intiimissä yhteydessä ympäristömme kanssa. Tämä yhteys on niin arkinen osa
todellisuuttamme, että harvoin tulemme edes ajattelleeksi sitä. Jaamme kuitenkin itsemme jatkuvasti maailman kanssa, ja ympäristömme kiertää taukoamatta lävitsemme. Teos on yhtä aikaa sekä dokumentaarinen että meditatiivinen, rauhoittava matka metsän syliin.

Teoksen näkökulma on vahvasti kuulijan kokemuksellisuudessa.
Teoksen työstämisen aikana työryhmä on etsinyt reittejä kohti hiilen kiertoa lähimetsien lisäksi joogasalilta, Örön saarelta, eräopaskoulusta ja breathwork-kurssilta.

Teoksen kokemista varten kuulija tarvitsee älylaitteen sekä kuulokkeet.

Lataa teos suoraan sovelluskaupoista painamalla logoa.

Esitykset:

TYÖRYHMÄ:

Käsikirjoitus:
Markus Heino
Outi Sippola


Ohjaus:
Outi Sippola

Äänitys ja sovelluksen toteutus:
Markus Heino

Äänissä:
Natalia Foster, Salla Hakanpää, Sirpa Järvenpää, Jaakko Lilja

Sivuäänissä:
Markus Heino, Jarkko Rantanen,
Outi Sippola, Roosa Halme

Asiantuntija:
Vaula Lukkarine

Tuotanto:
Nordic Puppet Ambassadors, Tehdas Teatteri

Yhteistyössä:
Örö Residency Programme
Close Menu