Kahvi on säveltäjälle arvokas työkalu. Kuva: Valtteri Lipastin arkisto
Kahvi on säveltäjälle arvokas työkalu. Kuva: Valtteri Lipastin arkisto

Valtteri Lipasti

”Kuin J. Springsteen löisi kättä Bruce Karjalaisen kanssa!”

Tehtaan väkeä -taiteilijahaastatteluiden sarjassa muusikko Valtteri Lipasti, joka on säveltänyt Koira nimeltään Kissa tapaa kissan -esityksen tarttuvat, koskettavat laulut.

Valtteri, olet työskennellyt runsaasti teatterimusiikin parissa. Mitkä ovat keskeiset lähtökohtasi, kun ryhdyt työstämään musiikkia, jonka tie vie näyttämölle?

Keskeiset lähtökohtani näyttämömusiikissa ovat ohjaajan vision kuunteleminen ja kappaleiden osalta lauluteksti. Teksti kertoo minulle itsessään paljon suuntia, esimerkiksi missä ollaan, mitä tunnetta tunnetaan, mistä lauletaan – jos siis laulutekstin kirjoittaja on joku muu kuin minä. Yritän ääneen lukemalla selvittää tekstin sisäsyntyisen rytmin ja poljennon. Sitten vain puen musiikilliset vaatteet sanojen ja lauseiden päälle. Lisäksi musiikillisen tyylilajin, soittimet ja soundit valitsen kohtausten tapahtumapaikkojen mukaan. Valintoihini vaikuttaa, ollaanko satamassa vai Kiinassa vai 1600-luvulla. 

Entä mikä on olennaista, kun teet musiikkia koko perheen esityksiin? Vaikuttaako työhösi se, kantautuuko musiikki näyttämöltä pienten vai isompien katsojien korviin?

Lähtökohtaisesti teen musiikkia tosissani, himmentämättä tai alentumatta. Lähden siitä, että katsomossa on ihmisiä. Valmiita, täydellisiä, joiltain osin vain kokemattomia ihmisiä. Toki teatteri on yhteistyötä, eri tekijöiden ja alojen yhteenliittymä. Onhan siellä lainalaisuutensa, ja kapteeni eli ohjaaja, jolla on vastuu kokonaisuudesta. Mutta esimerkiksi musiikin volyymista, ääniteknisistä seikoista ja soundeista vastaa lopulta myös ääniteknikko, joka ottaa huomioon pienten korvien kipurajat. Ja otan itsekin huomioon musiikin jännittävyyden äärisäädöt, musiikki kun on vahva työkalu. Se voi olla kuin tuhat kanuunaa. Pitää seurata ohjaajan valitsemaa maailmaa. On eri asia säveltää kissan yllättävä sisääntulo kuin Mordorien lasten syöntiä.

Milloin treenien ilmapiiri on antoisimmillaan säveltäjän näkökulmasta? Mitä treeneistä voi parhaissa tapauksissa kantaa mukanaan sävellystyöhön?

Treeneistä voi parhaimmillaan siirtyä oivalluksia säveltämiseen, esimerkiksi kun ohjaaja ei ihan ensimmäistä tarjoustani hyvästä syystä osta. Silloin joudun uudelleen miettimään kyseistä pätkää. Siinä voi syntyä jotain uutta hillitöntä näkökulmaa, jota ei ollut nähnyt mitenkään etukäteen.

Olet työskennellyt ohjaaja Jukka Kittilän kanssa monesti Tehtaan ja Kurnuttavan Sammakon esityksissä, kuten myös Turun kesäteatterissa Vartiovuorella. Miten luonnistuu yhteistyönne?

Kaikkien ohjaajien kanssa työskentely on kovin erilaista. Sitä voisi verrata vaikkapa erilaisiin parisuhteisiin. Kaikki yhteistyöt ovat kehittäneet molempia osapuolia. Jukan kanssa on helppoa. Hänellä on aika tarkat visiot siitä mitä, mihin ja kuinka monta laulua. Toki olen myös kokenut, että hän on erittäin avoin muillekin ehdotuksille. Jukalla on omalaatuinen näyttämömaailma. Luotan hänen näkemykseensä ja haluan tukea musallani sitä.

Olet säveltänyt Tehtaan ja Kurniksen esityksissä musiikkia Antton Kainulaisen kirjoittamiin lauluteksteihin. Mikä on kiehtovinta sävellystyössäsi, kun sanoitus on jo syntynyt ennen sävellystä?

Anttonin kanssa olen tehnyt useaan kertaan yhteistyötä, se on käynyt yhä tutummaksi ja tutummaksi. Usein ihan alussa, kun saan Anttonin tekstin eteeni, hukun. Anttonin lyriikat ovat usein jo itsestään niin lyyrisiä ja soivia ja svengaavia, että menee tovi uppoutuessa niihin ja ottaessa selvää siitä musiikista, mikä tekstissä on jo valmiina. Haluan sen sukelluksen tehdä, koska en halua rikkoa enkä talloa jo taianomaisesti säkeiden säikeisiin, lyyrisiin lankoihin punottua musiikkia ja monipuolista rytmirykmenttiä. Antton on runoilija ja siis soiva siveltimen käyttäjä.

Koira nimeltään Kissa tapaa kissan -esityksessä kuullaan laulut Yhdeksän elämää, Elämän liepeet ja Katve. Ne ovat verrattoman tarttuvia, koskettavia myös. Miten syntyivät nämä sekarotuisten piskien, pikimustien kattien ja lempeiden laitapuolen kulkijoiden laulut?

Kaikkein ihanin vaihe on, kun ei ole tehty nuottiakaan ja saa lillua haaveissa tulevassa maailmassa. Toiseksi ihanin vaihe on, kun läpimenoissa maailma on jo syntynyt oralleen. Kolmanneksi ihanin vaihe on, kun näyttelijät ottavat laulut ja tunnelmat osaksi omaa maailmaansa. Ja onhan se kivaa, jos yleisö pääsee selvästi tunnelmaan ja jopa koskettuu. Tai nauraa. Koira nimeltään Kissa tapaa kissan -esityksen musiikit syntyivät kahvitellen luonani, sukeltaen Anttonin tekstien maailmaan, ajatellen jatsahtavaa satamaa ja kuunnellen juttuja ja tunnelmia muun muassa Bruce Springsteeniltä. Mietimme tarinankerronnallisia biisejä ja laulukulttuuria. Niinpä ensimmäinen demo Näädän seilorilaulusta Elämän liepeet kuulosti kuin J. Springsteen olisi lyönyt kättä Bruce Karjalaisen kanssa. Ja vielä lastenteatterissa.

Millaisia näyttämömusiikillisia tavoitteita ja unelmia edessäsi siintää?

Haaveilen oman musikaalin säveltämisestä. Ja siitä, että saan tehdä kiihtyvällä intohimolla musiikkia kaikenlaisiin esityksiin, levyille ja ihmisille. Ihmisten kanssa.

Nimi: Valtteri Lipasti

Syntymävuosi: 1974

Koulutus: Kuvataiteilija (1997), lauluntekijä (2012)

Tärkeimmät teokset: Vanha kunnon Valtteri Lipasti -show (2004), Aarresaari (Turun kesäteatteri Vartiovuorella 2015), Sata lasissa – rakkauden viiltoja (Tanssiteatteri Eri 2017)

Merkittävimmät teatterikokemukset: Veljeni, Leijonamieli (Hämeenlinnassa joskus ala-asteikäisenä)

Valtteri Lipasti

”Kuin J. Springsteen löisi kättä Bruce Karjalaisen kanssa!” Tehtaan väkeä -taiteilijahaastatteluiden sarjassa muusikko Valtteri Lipasti,…

Hanna-Reetta Schreck

”Omakuva muuntuu kaiken aikaa ja sillä on oikeus muuttua” Omakuva-esityksen taiteilijaryhmä työskentelee Tehtaalla ensimmäistä kertaa.…

Alma Rajala

”Meillä on käsissämme jotakin aivan ainutlaatuista!” Tehtaan väkeä esittelevässä taiteilijahaastatteluiden sarjassa ensimmäisenä vuorossa on Huoneiden kirja -suurteoksen…
Close Menu